tiistai 24. tammikuuta 2006

Koiran elämää.. (siirretty toisesta blogista)



Toisinaan tulee hetkiä jolloin
tekisi mieli heittää koirankasvatushaaveet ikkunasta pihalle,
leikkauttaa vaikka kaikki omat koirat ja pitää niitä kotona peiton alla
mamman pikku mumeleina. (Viimeistä kyllä teen koko ajan.)

Koiran kasvattajana oleminen ei todellakaan ole helppoa.. Moni ei sitä varmaankaan usko.

On
otettava selvää niin monista asioista, sairauksista, genetiikasta,
rakenteesta, suvuista, ja ties mistä. Ja sitten olisi koko ajan
yritettävä pysyä ajan tasalla. Tietysti ohessa pitää ehtiä hoitamaan
kaikki muu elämä.

Eikä siinä mitään, minusta se on
mielenkiintoista. Olen ottanut selvää monista sairauksista, tutkinut
niitä, selvitellyt muiden rotujen näkemyksiä näistä sairauksista, yms.
Olen myös jonkin verran tutustunut perinnöllisyyteen, joka on muuten
vaan aina kiehtonut minua. Tutkiskelen myös mielelläni koirien sukuja,
ja mietiskelen, mistä voisi löytyä uutta verta. Mietin myös toisinaan
omien koirieni jalostusta useita sukupolvia eteenpäin. "Jos yhdistän
tämän koiran tähän koiraan, niin mihin linjaan voisin yhdistää niiden
pennun, jne."

Mutta sitten, kun olet ottanut asioista selvää,
niin eläinlääkäreiltä, muilta kasvattajilta, kuin omien koiriesi
kasvattajiltakin, ja tunnet jo tietäväsi jotain, niin mitä vielä!
Varmasti siinä vaiheessa tulee joku "tosi perehtynyt" koiranomistaja
selittämään kuinka sinun pitäisi tehdä jalostusvalintasi aivan
erilailla, ja kuinka oikeastaan et edes tiedä mistään mitään, ja tuskin
olet edes vaivautunut ottamaan selvää!

Niinpä niin. Me jotka
kasvatamme koiria, astutamme nartun vaan jollain uroksella, sitten
syntyy pennut, ja ne myydään eteenpäin.. Näin tuntuu moni ajattelevan.
Ja sitten meitä on hyvä neuvoa.

Hiukan kuohuttaa tällaiset asiat.

Toinen
ikävä puoli on koirapiirit. Koirapiireissä on usein kateutta
kilpahenkisyyttä ja suoranaista ilkeilyäkin. Pahimipia ovat ehkä
kuitenkin "selkäänpuukottajat".

Tänään viimeksi kuulin kun
eräs ihminen, joka yleensä on oikein mukava minulle, oli haukkunut
koirani aivan lyttyyn. Tuntuu pahalta, vaikka se on tietysti vain sen
ihmisen mielipide.

Nyt täytyy varmaan taas koittaa kasata
itseään vetää syvään henkeä, ja miettiä josko kuitenkin jatkaisi
koirien kasvattamista. Kun on jo joitain mielenkiintoisia tulevaisuuden
suunnitelmiakin vireillä...

Kaikkea ei jaksa pitää sisällään, joskus kuohuu ylikin.

Hetken mieliala : raivostunut
Vaihteeksi totaalisen tympääntynyt Nora


perjantai 20. tammikuuta 2006

Jänskättää... (siirretty toisesta blogista)



Menin sitten viime tiistaina ilmoittautumaan kouluratsastuskilpailuihin, jotka ovat jo huomenna, sunnuntaina.

Manu
tuli mulle alunperin siksi, että halusin vaihtaa isompaan hevoseen,
jolla kehtaisin sitten kisata, sitä kouluakin. Ennemmin tietysti
esteitä, mutta ajattelin että joskus olisi hauska startata
koulukisoissakin.

Hevonen päätti kuitenkin, että estehevoseksi
hän ei ryhdy. Manulla on suokisksi melko komeat liikkeet ja rakenne,
joten se soveltuu oikeastaan paremmin kouluradoille.

Koulukisat
on siis olleet suunnitelmissa jo yli vuoden, mutta nyt kun
ilmoittauduin, niin en enää oikein olekaan varma, onko se niin hyvä
idea. Ollaan pari päivää ehditty treenata, ihan ok on mennyt, mutta
uskonpa että kisat menee ihan päin mäntyä. Aina ennenkin mun kaikki
kisat on menneet.

No sen näkee huomenna, jos selviän selkään
asti. Mahaa on koskenut eilisestä asti niin paljon, ilmeisesti jännitän
vatsallani. Tänään kävin kengityttämässä hevosen, ja ravaaminen oli
yhtä tuskaa kun mahaan sattui.

Toisinaan pieni jännitys onkin
ihan hyvästä, mutta tällainen fyysinen jännitys ei ole kivaa. Täytyy
koittaa levätä vaan, jos se auttaisi.





Hetken mieliala : odottava

Väsynyt ja jännittävä Nora




perjantai 13. tammikuuta 2006

And the Award goes to... (siirretty toisesta blogista)



Tänään on taas se päivä kun
ameriikoissa jaetaan arvostetut Academy Awardsit, eli Oscarit. Itse
meinasin missata koko gaalan, onneksi äsken satuin vilkaisemaan, että
mitä tänä yönä tulee töllölstä.

En koe olevani juorulehtien
orja, minulle tulee OHO!, mutta en koskaan muista lukea sitä, saati
perua tilausta. En myöskään ole mikään prinsessa, tai muutenkaan
neitimäinen, että haluaisin jäljitellä uusimopia trendejä suoraan
punaiselta matolta. Jostain syystä Oscar-gaala on kuitenkin valvottava.

Toisaalta
on hauska nähdä ihmisten reaktioita kun voittavat, tai toisinaan, kun
eivät voita! On myös hauska kuulla minkälaisia puheita voittajat ovat
valmistelleet, tai miten käy, jos eivät ole uskoneet itseensä, eivätkä
ole valmistaneet puhetta ollenkaan.

Itse vannoin aikanaan, että
vielä jonain päivänä minusta tulee kovan tason Hollywood-näyttelijä.
Aika heikolta näyttää nyt. En ole pariin vuoteen näytellyt missään.
Pientä kotikomiikkaa lukuunottamatta.

On se kumma kun tietää
mistä hommasta nauttii, mutta ei osaa hakeutua sen pariin kuitenkaan.
Näyttelijä musta piti tulla, näyttelijäksi minä halusin, ja
näyttelijänä olisin ollut hyvä.
Ja tässä sitä ollaan.

No niin, tämän vuodatuksen jälkeen onkin varsin mukavaa mennä katsomaan Oscar-gaalaa ja kääntää veistä haavassa.


Otan vastaan kutsuja koe-esiintymisiin!





Hetken mieliala : pettynyt

Kuuntelen : televisio taustalla

"Minusta piti tulla näyttelijä - Nora"


sunnuntai 8. tammikuuta 2006

Työyö takana = aivot solmussa jumpan jäljiltä (siirretty toisesta blogista)




Viimeiset kaksi yötä, siis tämän viikonlopun, olen ollut Hyvinkäällä
töissä. Työmatkat oli pitkät joten autoa ajellessa oli aikaa
mietiskellä asioita.

Se on ihan käsittämätöntä kuinka paljon
ajatuksia mun aivoissa liikkuu. Olen aina ollut
mietiskelijä/pohdiskelija, mutta hyvin adhd -sellainen. Tunnin sisällä
ehdin ajatella kymmeniä asioita halki pomppien vähän väliä asiasta
toiseen.

Äsken kotimatkallakin mietiskelin koiria - niiden
kasvatusta, ja sen monimutkaisuutta; miehiä - niiden ainaista omituista
käyttäytymistä; ystäviäni - niiden tärkeyttä; jopa tätä blogia - sitä
etten eilen kirjoittanut, ja kirjoittaisinko vielä nyt yöllä.


Nyt tuntuu siltä kuin aivot olisi juosseet maratonin, enkä ainakaan
tunne itseäni yhtään fiksummaksi ainoankaan asian suhteen. En
edelleenkään tiedä teenkö koirien suhteen oikeita ratkaisuja. En
edelleenkään ymmärrä miksi se tietty mies silloin kerran käyttäytyi
niin kuin käyttäytyi, tai olisinko voinut kenties asian eteen jotain
tehdä. En vieläkään tiedä kohtelenko ystäviäni tarpeeksi hyvin, tai
miten voisin kohdella heitä paremmin. Ja tämä blogi.. tässähän tämä
tulee, eikä taida juuri järjen häivää olla.

Toisaalta tuntuu
kivalta että oli aikaa taas rauhassa mietiskellä asioita. Tuntuu että
koko ajan on niin paljon tekemistä, tai ihmisiä ympärillä, jos ei
muuten niin sähköisesti, ettei jää aikaa mietiskellä asioita ihan
itsekseen.

Nuorempana muistan mietiskelleeni asioita aina
sängyssä ennen nukahtamista. Saatoin valvoa petiin menon jälkeen
parikin tuntia kun pohdiskelin kaiken maailman asioita. Välillä jopa
kuvittelin mielessäni kaikenlaisia juttuja, jotka auttoivat saamaan
ahdistuksen pois. Minulla on aina ollut hurjan hyvä mielikuvitus, yksi
ainoana lapsena olemisen luontaiseduista.

Tietystihän voi
olla, että kun minulla nykyisin on helpompaa, ei ahdista enää niin
monet asiat, ei ole niin kamalaa stressiä ja paineita kuin nuorempana.
(Kamalaa muuten jälkeenpäin ajatella että on noin henkisesti rankan
lapsuuden elänyt.) Niin voi olla, ettei tarvitsekaan enää pohtia, ja
mietiskellä asioita enää niin vakavissaan. Eikä tarvitse paeta
todellisuutta mielikuvitusmaailman syövereihin. Tiedä häntä.


Joka tapauksessa yritän nyt ottaa joka päivä edes sen pienen
rauhoittumishetken jolloin voisin edes pikkasen ajatella asioita. Oli
se sen verran mukavaa kuitenkin pitkästä aikaa.

Huomautus: Unen aikana aivot saavat onneksi palautua rasituksesta.
Mieliala: hämmentynyt
Nytsoi: Oman pään sisällä sinkoilevat sekalaiset ajatukset.
Allekirjoitus: Nora, valmis höyhensaarille


perjantai 6. tammikuuta 2006

Yksin, kaksin - entten tentten...



Seurustelu tuntuu olevan tällä hetkellä kuumimpia puheenaiheita, onko sinkkuvimma väistymässä?



Ihmiset kaipaa seuraa, läheisyyttä, hellyyttä, ja jonkun jonka kanssa jakaa iloja ja suruja. Mä itse en ole ihan varma.



Mun
on hyvä olla yksin. Yksin ollessani olen parhaassa mahdollisessa
seurassa. Sinkkuilu on muutenkin helppoa, riittää että pyörittää omaa
elämäänsä, ei tarvitse yrittää sovittaa sitä yhteen kenenkään muun
elämän kanssa. Saa tehdä ihan hullujakin päätöksiä tarvitsematta kysyä
keneltäkään muulta. Saa olla vapaa!





Toisaalta olisi tietysti
ihan kiva katsella iltaisin televisiota toisen kanssa, ja yöt nukkua
turvallisesti jonkun vieressä. Olisi kiva kokkailla jollekin ja turista
jonnin joutavia.Eikä kai se hellittelykään silloin tällöin olisi
pahitteeksi.



Mutta kuitenkin mä olen yksin. Välillä haikailen
parisuhteen perään, mutta sitten pysähdyn miettimään, että ehkä olen
ihan syystäkin yksin. Jos mä oikeasti haluaisin parisuhteen, niin mä en
joka kerta varmastikaan tahattomasti ajaisi niitä karille ennen kuin
ovat alkaneetkaan. Eihän mulla edes ole aikaa juurikaan katsoa
televisiota, mulla nukkuu sängyssä mun lisäkseni kolme koiraa.
Ruokaakin on oikeastaan paljon kivempi tehdä vain itselleen. Ei
tarvitse miettiä, että voikohan tähän nyt laittaa valkosipulia, tai
tuleekohan tästä nyt liian tulista.. Koirat myös pitää siitä että
niille juttelee, ja ne ei koskaan väitä vastaan tai ala riitelemään mun
kanssani.



En mä tiedä, tällaista soutamista ja huopaamista tämä
on. Toisaalta musta on parempi olla sinut yksinolemisen kanssa, ja
vaikka hiukan sitoutumiskammoinen, kuin syöstä suin päin suhteesta
toiseen yksinjäämisenpelossa tai läheisyydenkaipuun vuoksi.




olen pitkään ollut sitä mieltä, että lähes jokaisen ihmisen kohdalle
tulee joskus aika, jolloin täytyy selvitä yksinään, itsenäisesti,
olematta jostain toisesta riippuvainen. Mun mielestä siihen pitää osata
varautua. Ja siksipä olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi oppia ensin
olemaan itsensä kanssa, täysin yksin, edes hetki. Ennen kuin voi olla
kenenkään muun kanssa.



Mun yksin oloni on jatkunut pitkään.
Tulee varmaan jatkumaankin, tai ainakin uskon, että alitajuisesti tulen
tekemään kaikkeni, jotta saan olla yksin vielä jonkin aikaa. Mutta
kuinka kauan se sitten on fiksua? Koska musta tulee erakko? Joko mä
olen tunnevammainen? Paranenkohan enää ikinä? Jäänkö mä vanhaksi
piiaksi?



Nora, jo yli kolme vuotta yksin, itsensä kanssa



torstai 5. tammikuuta 2006

1. merkintä (siirretty toisesta blogista)


Vanhaakin vanhempi nettipäiväkirjani (avattu 2002) toisaalla on jo
pitkään ollut remontissa, ja olen yhtä kauan palanut halusta päästä
kirjoittamaan tuntojani ylös.


Minusta ei ole koskaan ollut konkreettisen päiväkirjan pitäjäksi, mutta
koska netissä tulee oleoiltua muutenkin todella paljon, niin tänne on
helppo kirjata merkintä silloin tällöin. Aikaisempi nettikirjani oli
aika lailla "salainen". Siitä tiesi vain muutama tuttava. Nyt päätin,
että ei kai minun elämässäni järin salattavaa ole, joten tänne vain,
muiden joukkoon!

tiistai 3. tammikuuta 2006

2006!!



No se on täällä sit..

uusi vuosi taas.

Enhän mä oikein ehtinyt vielä päästä sisään siihen edelliseenkään. :P



Jännä juttu oli se, että vietin uuden vuoden sen ihmisen kanssa, jonka
kanssa haluaisin kaiken aikani viettää, mutta tavallaan ei kuitenkaan
vietetty uutta vuotta yhdessä..

Sekin on jännää, että mulla on pitkästä aikaa näinkin voimakkaita
tunteita jotain ihmistä kohtaan. MULLA! Hurjaa kun välillä tunteet
syöksyy laidasta laitaan, ensin se on niin ihana, ja kohta täys
kusipää..

Jotenkin tääkin juttu vaan ehti jo mennä mönkään ennen kuin alkoikaan.
Alussa mulla kai olis ollut mahdollisuudet vaikka mihin, mutta
onnistuin sitten taas pelaamaan itteni ulos. Nyt voin sitten vaan
lähietäisyydeltä haaveilla kyseisestä henkilöstä. Sairasta.

Paljon helpompaahan tää olis jos herra viitsisi kertoa mulle ihan
suoraan, että mikä on vikana, ja mä voisin sitten puolustautua.. jos
voisin.

Mutta en mä oikein saa koko ihmisestä sanaakaan irti.



Muihin juttuihin..


Töitä tulee aherrettua aika lailla. Mikä on kyllä ihan positiivista.
Nyt pitäs ehkä saada itseään niskasta kiinni vielä koulun käynninkin
kanssa. Kyllä tää tästä kai.



Koirahommat on ihan mallillaan, vauva saapuu Suomeen parin viikon kuluttua.

Hevosen kanssa päästään vihdoinkin kisaamaan, kun kaverin kautta järjestyy kyydit kisoihin!



Laskettelureissu oli tarkoitus hoitaa Tahkolle, mutta ei mennyt
aikataulut oikein yhteen kavereiden kanssa. Että saa nähdä kuin käy.
Mut jos sentään kävis pari kertaa talven aikana Himoksella, tms.


Juuh, tästä tää lähtee.. katellaan :)




-tämä kirjoitus on kopioitu vanhasta nettipäiväkirjasta-