Sattuu kun tapahtuu (liikaa)

Onpa taas yksi niitä hetkiä, jolloin ei tiedä oikein mitä ajatella, tai tuntea.

Kaikenlaisia tuntemuksia velloo ympäriinsä. Iloa, kiukkua, onnea, harmia..


Viimeiset kaksi päivää on ollut niin vuoristorataa, että eipä juuri voi
kun ihmetellä. Sattuu ja tapahtuu enemmän kuin tarpeeksi.


Eilen lähdin ajamaan autolla Marian parkista kaverit kyydissä.
Risteyksessä oli sitten poliisit, jotka päästivät minut edelleen.
Poliisiauto seurasi meitä toiselle puolen keskustaa, kunnes sitten
hyppyrimäkien tietämillä pysäyttivät. Ihmeellistä. Sitten
puhallutettiin, ja katseltiin ajokorttia ja rekisteriotetta. Kaikki
hyvin, kunnes:
"Sun ajokortti on mennyt umpeen."
Selitin
ystävällisesti, että koneelta pitäisi löytyä jatkoaikaa, kun uutta
korttia on jo haettu, mutta en ollut sitä vielä noutanut. Sitten
odoteltiin, että asiaa tarkastetaan koneelta. No, eihän sieltä mitään
tietoa löytynyt. Aika pitkään saatiin siinä jutustella poliisisetien
kanssa, ennen kuin toinen sanoi:
"No, ehkä me nyt sitten uskotaan, mutta jos valehtelet, niin sakko tulee perästä." Juu, niin tietysti.


Seuraavana päivänä, siis tänään, hain sen uuden kortin sitten. Kysäisin
siinä samalla virkailijalta, että miten on kun piti näkyä, että on
jatkoa, mutta eilen kävi sitten näin. Hän luki minulle koneelta sanasta
sanaan sen tekstin, ja varmisti että siellä on merkintä asiasta.
Ihmettelin edellisillan tapahtumaa vielä, niin virkailija vastasi: "No,
ne ei osaa lukea."
Tuli siinä sitten vaan mieleen, että
olisikohan poliisikoulun vaatimuksia syytä nostaa, tai ainakin laittaa
lukutaito sinne suhteellisen ensisijaiseksi vaatimukseksi..


No, ei tässä vielä kaikki. Päätimme ystäväni T:n kanssa lähteä ajelulle
Numelaan. Ilma oli ihana, aurinko paistoi, taivas oli täysin pilvetön,
ja mikä hauskinta, kesärajoitukset oli tulleet!

Eipä sitä iloa sitten kauan kestänyt. Hetken matkaa saatiin ajaa 120 lasissa, kunnes yhtäkkiä:
"POKSphiuuuuuuff"

jaaha, rengas puhkesi. Rauhallisesti siinä ajoin sitten auton tien
sivuun, laitettiin hätävilkut päälle, ja T lähti viemään kolmiota.
Kerkesin nostaa päätä hiukan takakontista kun jo edessäni seisoi joku
mies, joka kysyi, että onkos meillä jokin hätänä. Kun sain selitettyä
hänelle puhjenneesta ja renkaasta, jne. ei mennyt aikaakaan kun hän oli
jo täydessä työntouhussa vaihtamassa rengasta. Polteltiin T:n kanssa
tupakit siinä tien varrella, kun jo päästiinkin takaisin tien päälle.
(Sivuhuomautuksena: tuolla miehellä oli ihan älytön auto, sillä voi
ajaa ihan missä vaan! Siellä hän peruutteli sillä ojan pohjaa ja
piennarta pitkin tuosta noin vaan.) Nummelan reissu toki piti unohtaa,
vararenkaalla kun ei kovin pitkälle viitsi lähteä. Jep, ja tämä siis
tietää huomiselle renkaidenvaihto-operaatiota.

Olipa tuossa välissä onneksi jotain ihan mukaviakin tapahtumia.

Tänään illalla menimme kavereiden kesken Taalaan katsoaan Idolsia, ja
oli oikein kiva ilta. Aikamoinen tunnelma. Mitenhän mahtaa olla ensi
perjantaina samassa paikassa, kun  on finaali. Vai matkaavatkohan
ihmiset ihan paikan päälle. En siis itse ole mitenkään selvitellyt,
että myydäänkö sinne lippuja vai kuinka tuo menee.


Luulenpa, että koitan mennä petiin ja nukkua kaiken sekavan pois
mielestäni (todennäköisesti näen vielä todellisuuttakin sekavampia unia
vain), ja herätä huomenna uuteen aamuun. Toivon mukaan huomenna menisi
vähän jo paremmin.

Sattuman kaupasta kiloittain tavaraa

Mikähän siinäkin on että on pakko väkisin koittaa keksiä aina joku
hieno ja erikoinen, varsin merkityksellinen otsikko mukamas. Viimeksi
taisin jättää koko otsikon pois kun en keksinyt mitään kivaa. Miksei
sitä voisi kirjoittaa vain vaikka että tiistai. Paitsi, tässä tullaan
taas sellaiseen ongelmaan, että itse en aina meinaa millään muistaa
mikä päivä milloinkin on. Tänäänkin elin iltaan asti vallan
keskiviikkoa. Kunnes sitten tajusin, että tiistaihan tänään vasta onkin.


En muista kerroinko siitä blogisasa, mutta olen tehnyt päätöksen olla
sosiaalisempi. Tajusin että olen linnoittautunut kotiini, en näe
kavereitani juuri koskaan, enkä käy oikein missään, paitsi töissä ja
koiranäyttelyissä. Eräänkin kerran kävelin pitkästä aikaa kaupungilla
päivällä, ja huomasin että niinkin suuri "maanmerkki" kuin kauppakeskus
Trio on remontin alla. Tuota remonttia oli silloin jo jatkunut
pidempään, mutta en minä mistään mitään tiennyt kun en ollut kuukusiin
käynyt kaupungilla, päiväsaikaan. Hurjaa.

Tein siis
päätöksen, että liikutan itseäni enemmän ihmisten ilmoille. Ensinnäkin
vietän aikaa ystävieni ja kavereiden, ja uusien tuttavien kanssa.
Iltaisin, mutta myös päivällä voisi koittaa ihmisiä tavata, ja käydä
siellä kauoungilla. Herranen aika, on kai se ihan terveellistä tietää
miltä oman kaupunkinsa keskusta milloinkin näyttää.

Tämä
"projekti" (sosiaalistetaan Noraa) on jatkunut nyt jo jonkin aikaa. Se
on ollut melko terveellisen tuntuinen projekti. Olen tutustunut uusiin
ihmisiin, moniinkin. Olen tutustunut lähemmin muutamiin ns. vanhoihin
ihmisiin. Mukavaa. Ja olen saanut tästä intoa myös työ- ja
koiratuttavuuksien kanssa. Tosin, projektin terveellisyyttä verottaa
se, että se on tuonut alkoholin taas mukaan. En yleensä nauti alkoholia
kovin usein, enkä nytkään toki ole retkahtanut vallan ryyppäämään.
Mutta olen kahtena perääkäisenä viikonloppuna ollut viihteellä, ja
nautiskellut alkoholia runsain mitoin. Suuremmilta jälkiseuraamuksilta
on vältytty. Hyvin lieviä krapuloita, pienehköä päänsärkyä vain.
Kavereille jonkinmoisia myötähäpeän tuntemuksia. Ei kuitenkaan mitään
aivan järkyttävää.

Tämä "projekti" on tuonut mukanaan
paljon kaikkea, ja olen taas päässyt takaisin "ulos". olinkin jo aivan
liian pitkään kotona yksin, ihme etten vallan mökkihöperöitynyt. Olen
kuitenkin tehnyt havaintoja. Jostain syystä olen tässä kotona
maleksiessani jostain syystä rohkaistunut entisestään. Herranjestas.
Moni kyllä tietää, etten nyt mikään varsinainen ujo piimä ole ennenkään
ollut, mutta olen itsekin ollut ihan yllättynyt rohkeudestani.
Varsinaisesti tuo ujous on ennen tullut esiin nimenomaan
kaikenasteisten "ihastusten" kohdalla. Tällä hetkellä olen yllättävän
vapautunut. Hullu tunne. En sitten tiedä onko sillä merkitystä kuka
milloinkin on kohteena. Tosin, voi olla, että olen vain oppinut entistä
rohkeammaksi tuon edellisen tapahtumasarjan myötä. (Se on pakko olla
rohkea ja avoin, jos toinen ei puhu kuin puhetta nyhdettäessä.)
Toisaalta, luulen että olen hiukan liiankin avoin tällä hetkellä,
voisin yrittää hillitä hiukan itseäni. (veikkaan että kun promilletasoa
lasketaan hiukan alaspäin, niin avoimuus laskee vähintään saman verran
potenssiin kolme.) Vaatii hiukan hienosäätöä. Ei ole helppoa. Jos on
liian hiljainen ja sulkeutunut, karkoittaa ihmiset pois, ja jos on
liian rohkea ja avoin, pelottaa ihmiset pois. Aina pitää löytää se sama
kultainen keskitie, joka hiton asiassa. vaikeaa. Joskus voisi olla
kivempi elää ääripäästä toiseen vaan.

No, joka tapauksessa.
Tänään se sitten tapahtui. Heräsin todellisuuteen ja pelästyin itse
itseäni. Nyt on kaksi viikkoa (jos ihan oikeasti jo kauemmin, niin ole
kiiltti, älä kerro sitä minulle) hempeilty, ja nyt tarvitsee ottaa
itseään niskasta kiinni. Ei näin vaaleanpunaisessa maailmassa jaksa
kukaan elää. Alkaa ällöttää. Heh, en mä koskaan väittänytkään että mä
oisin mikään perusprinsessa. Tänään laitoin vanhan tuulipuvun päälle,
ja hitto kun oli kotoinen olo ;) Lupaan, etten ole kuitenkaan mikään
tosi kräntty. Mä tiedän kyllä, että eräs ystäväni oli ihan oikeassa kun
sanoi että ihastuminen pukee minua. Mutta hei, aika aikaansa kutakin.


Minähän en varsinaisesti ainakaan tänä päivänä ole todellakaan mikään
seurustelijatyyppi. Tämä varmasti on tullut ilmi aikaisemminkin. Joten
ei ole kovinkaan odotettavaa, että mun kohdallani ihastumiset kestävät
kovin kauan. Yleensä se olen minä, joka päättää että nyt riitti. Siksi
yritän tällä kertaa alkaa himmailemaan hiukan, jos saisin kuitenkin
tämän hyvän mielen pidettyä yllä. Ja, katsotaan nyt sitten.


Hirveän vaikea kuvitella yhtään mitään juuri nyt. Onkohan se vähän
outoa, että on ihastunut, mutta ei kuitenkaan halua että asia etenee
kauheasti mihinkään suuntaan. Koska kyllä mä myönnän, olen ihan
oikeasti ihastunut, ja se on tosi mukava tunne. Mutta kuitenkaan en
todellakaan halua edes puhua seurustelemisesta, saati ajatella sitä.
Voisiko sitä vaikka tapailla vaan ensimmäiset neljä vuotta? Ja jos
sitten alkaisi miettimään seurustelua. Ehh. Ei, en ole
sitoutumiskammoinen. En ole koskaan kieltäytynyt ottamasta ihastukselta
puhelinnumeroa, enhän? En se minä ollut :D


Apua, ai
niin, meinasi unohtua: Lilan kanssa käytiin viime sunnuntaina
Tampereella, neiti sai jo toista kertaa EH:n! Hyvä Lila, hienoksi on
plikka kasvanut :)

Piti eilen vielä jatkaa, mutta unohdin kokonaan.

Muutto
lähenee. Olen jo aloitellut pakkaamista. Pakkasin astioista osan jo
pois, niin on vähemmän tiskattavaa. Täytyisi alkaa pakkailemaan
vaatteita ja muutakin roinaa. Kohta saa ainakin talvivaatteet jo pakata
pois, kevät tulee kovaa vauhtia! Ihanaa!

Siivoilua joutuu nyt
tekemään päivittäin, koirat tuo hiekkaa sisälle ja pudottaa karvojaan,
joka puolella on taas koirankarvoja.

Piristin itseäni
keskiviikkona myös värjäämällä hiukset pitkästä aikaa :) "tylsä
tavallinen" kausi loppui, ja palasin takaisin punapäiden kastiin,
hauskaa. Vielä voisi latvat vetäistä oranssiksi jossain vaihessa.


Keskiviikkona oltiin myös "beach partyissä" baarilla. Oli hauskaa. En
olekaan aikoihin hametta päälleni pistänyt. Hiukan hämmentävää, mutta
hiljalleen siihenkin tottui. Kesällä voi sitten taas pitää enemmänkin
hameita.

Kunhan se kesä nyt tulisi nopeasti. Olen päättänyt
että kahden kuukauden kuluttua olen jo rannalla. Eli toukokuun
puolivälin aikoihin. Silloin on paras olla lämmintä!


Täytyisi alkaa miettiä kesätyötä nyt jo ihan tosissaan. Ensi kesänä
haluaisin semmoisen työn, että jäisi aikaa myös kesälle. Viime kesänä
kerkesin rannalle tasan yhden kerran. Kaiken muun ajan olinkin töissä.
erittäin mukavaa. Tai koirarannalla käytiin koirien kanssa mutta eihän
se ole sama asia.

Iltatyö olisi melko houkutteleva. Päivät
olisi aikaa puuhailla kaikkea hauskaa, ja illat tai yöt olisi sitten
töissä. Tiedä sitten mikä semmoinen työ mahtaisi olla. Täytyy tutkailla
asiaa tarkemmin.

Toisaalta, voisin kyllä tehdä hevoshommiakin, jos sopiva työ sattuisi kohdalle. Jotenkin tuntuu vaan epätodennäköiseltä.

No, katsellaan, mitä kevät tuo tullessaan...





Tässä vielä kuva uudesta väristä...

Saamattomuutta

Olen ollut laiska, etenkin blogin suhteen. Viimeisestä kirjoituksesta on jo aivan liian pitkä aika.



Kamalan paljoa ei kyllä ole tapahtunut.



Olimme siis toisessakin pentunäyttelyssä. Kasvattini Jedi oli luokkansa
kolmas, ja sijoitusnarttuni Kerttu oli luokkansa toinen
kunniapalkinnolla. Kaikki muutkin saivat hienot arvostelut, ja olimme
päivään enemmän kuin tyytyväisiä.



Erityisen iloinen olin Funny-pentujen arvosteluista. Pennut (2kpl
tuolla näyttelyssä) olivat todella samantyyppisiä keskenään, ja
saivatkin kovin samanlaiset arvostelut. Rungon mittasuhteet oli
molemmilla hyvät, mikä oli kovin mieltä lämmittävää, sillä tämän
pentueen vanhemmat ovat keskenään ääripäitä juuri mittasuhteiden
osalta. Kummallakin on mittasuhteissa sanottavaa. Yllättävää on ollut,
että kaikista viidestä pennusta tuli juuri mittasuhteiden osalta
vanhempiensa välimuotoja. Toinen yllätys on ollut pentujen pienet koot.
Vanhemmat ovat molemmat melko kookkaita, isä on ihanteen ylärajoilla,
ja emä ylikorkea, pennut ovat kaikki ihanteen alarajalla. Oletin
pennuista tulevan pääasiassa isänsä korkuisia. Tätä pentuetta on ollut
kyllä ilo seurata.



Viime viikonloppuna oli tuontiuroksemme Hobbe ensimmäistä kertaa meidän
omistuksessamme näyttelyssä. Hobbe kävi näyttelyreissulla Liettuassa.
Kotiin tuomisena oli ERI ja luokan 2. molemmilta päiviltä. Sainpahan
minäkin tuliaisen reissulta :)





Sitten se pienempi osaeämääni, mihin ei liity koirat:

Töitä on ollut jonkin verran. Ensi viikonloppuna minulla on pitkästä
aikaa vapaata! Ei töitä, eikä mitään koiramenoja! (Ellei sitten
mahdollisesti sunnuntai-iltapäivänä...)



Olen yrittänyt opetella taas pitkästä aikaa sosiaalisemmaksi. Pyrin
tästä edespäin tapaamaan kavereita vähintään kerran viikossa ihan ajan
kanssa. Saa nähdä kuinka sujuu.



Sosiaalisen elämän puolelta olisi enemmänkin kerrottavaa, mutta täytyy
vielä hiukanm selvitellä ajatuksiani, ennen kuin saan kirjoitettua
niitä tänne. Jännä tunne.



Luulen että en ole aikoihin ollutkaan ihan oikeasti ihastunut. Jokin
aika sitten kuvittelin olevani ihastunut, mutta luulen etten ollut
ihastunut kyseiseen ihmiseen, vaan siihen miten hän inua kohteli. Nyt
kun sekin on jo ajan myötä muuttunut, en tunne enää vastaavaa
ihastusta.



Tällä kertaa tuntuu, että olen ihastunut juuri tähän ihmiseen, sillä
kakki hänessä saa aikaan näitä hassuja tuntemuksia. Hassua, luulen että
palaan aiheeseen joskus myöhemmin. Jännittävää, vaikka luulen että ei
tämäkään ikinä mihinkään etene. Olen aina niin saamaton, etten osaa
tehdä mitään asioiden eteen ja sitten se vaan jää, ja kun vihdoin
saisin jotain tehtyä, on jo liian myöhäistä.Joten, ei ehkä kannata
odotella mitään kovin iloisia uutisia tältä rintamalta. Tosin,
itselleni riittää toistaiseksi tämä pelkkä ihastumisen tunne. Kovin
piristävää.



Ai niin, tämähän on myös merkittävä ylös: Minulla oli eilen hame
päällä! Hämmentyneitä katseita tuli muutamia, itsellänikin oli melko
hämmentynyt olo. Tuollaista tapahtuu harvoin (paitsi ehkä kesällä),
joten se oli kirjoitettava muistiin. Eilen oli siis harvinaislaatuinen
päivä.



Voisin ottaa päivätirsat tässä ennen kuin lähden pitämään pienille russeleille pentukoulua..