Nenäkosketustreenit Fiinin kanssa

Tänään olin ponimätsärissä P-O:n ponitiimin kanssa ja Fiini oli mukana maskottina. Oli tosi hauskaa ja ponitkin käyttäytyivät hyvin. Fiini vaan tohotti.

Kotona sitten yhtäkkiä mieleeni juolahti opettaa Fiinille nenäkosketus. Fiini tekee kontaktit ihan kivasti, joten siihenkään ei välttämättä tarvita nenäkosketusta, mutta päätinpä huvikseen ajan kuluksi opettaa sen.

Äkkiä Fiini hoksasikin mistä on kyse. Ja Fiinistä se oli tosi hauskaa. Ens kerralla otan ton targetin mukaan hallillekin, ja jos en yhdistä kontakteille sitä, niin ainakin treenaan ihan muuten vaan hallissa sitä niin tulee ainakin opetettua uusi kriteeri. Ja onhan tosta varmaan jossain joskus hyötyä. Nyt mä kyllä innolla mietin jo seuraavaa temppua minkä opettaisin Fiinille. Se on niin fiksu höppänä, että se oppii varmaan vaikka mitä. Mä oon vaan ollut aina välillä vähän laiska kouluttaja. Mut suutarin lapsilla harvoin on kenkiä, kai. (Olis kauheeta olla suomalaisen suutarin lapsi, jos joutuis talvetkin käveleen ulkona ilman kenkiä.)

Ja vielä selitys niille kavereille, joilla ei ole koiraa, tai eivät muuten vaan tiedä mikä on nenäkosketus:

Eli, mulla on "targettina" tuommoinen pakasterasian kansi, jonka laitan maahan. Temppu on siis se, että Fiini nenällään koskee targettia. (Ja nyt varmasti jokainen koiraton lukija ajattelee taas, että on noi koiraihmiset kyllä hulluja..)

Hobbella kävi morsian. Nyt jäädään odottelemaan sitten mimmoisia pikkuisia mahtaa tulla, tai ylipäänsä toivotaan toki että tiineys sujuu onnellisesti. Poika oli taas hoitanut homman mallikkaasti.

Fanilla menee hyvin Venäjällä, sille on syntynyt siellä kaksi pentuetta, ja ilmeisesti se on astunut nyt jopa neljä narttua. Hassua on se, että se ei kuulemma suostu siellä astumaan samassa huoneessa missä ihmiset ovat, ja se ei myöskään astu samaa narttua kuin yhtenä päivänä. Siis meidän Fani, joka on ollut aina ihan superastuja. No, kai se on vaan todennut että Venäjällä saa niin paljon narttuja et tarvii välillä vähän säästellä itseään, en tiedä.

Mun toinen sijoitusnarttuni Kerttu on ilmeisesti päättänyt jättää juoksut juoksematta. Mä oon vähän yli-innokas kun toivon Kertusta narttupentua kotiini. Ja hei, edellinen juoksu oli helmi-maaliskuussa, sitä edellinen edellisen vuoden touko-kesäkuussa, joten enkö ole oikeassa puolipitkällä matikallani, että juoksun pitäis alkaa periaatteessa ihan näinä päivinä? No mutta, kaipa se joskus vielä alkaa.

Mä en tiedä mikä mulle on yhtäkkiä tullut kun haluan kaikkea tutkia. Esim. kun kerroin vähän aikaa sitten, että alan merkitsemään kaikki päänsäryt tänne. Ja innostuin myös kirjaamaan Fiinin koulutusjuttuja enemmän sekä entistä tarkemmin. Ja tänään kaiken huippu. Aloin käyttää semmoista ohjelmaa johon merkitään kaikki mitä on päivän aikana syönyt ja liikkunut. Se on tarkoitettu laihduttajille, mutta itse halusin kokeilla sitä siksi että pidän omia ruokatottumuksiani hieman huonoina, ja moni minut tunteva tietää että päänsärkyjen lisäksi kärin myös vatsaongelmista (jotka ovat jatkuneet edelleen laktoosi-intoleranssin toteamisen jälkeen). Joten toivon josko vatsakin rauhoittuisi jos saisin tuon ohjelman avulla järkevöitttyä noita syömisiäni. Mähän siis en syö mitenkään järin epäterveellisesti, mutta syön aika paljon kerralla, ja olen ollut myös huolissani noista eri ravintoaineiden suhteista, ja siihen tuosta ohjelmasta on oikein erityinen apu. Lisäksi se kertoo milloin pitäis syödä minkäkin kokoinen ateria. Mä kun yleensä syön kun syön ja syön sitten kerralla paljon. Ei vissiin mitenkään hirveen järkevää esim. verensokerin kannalta.

Mutta, katsotaan kauanko jaksan tuonne nyt noita ruokia näpytellä, mulla kun nää innostukset yleensä laantuu aika nopeasti. Mutta jospa nyt vähän aikaa jaksaisin, niin näkisin vähän et mitä mä oikein suuhuni pistän.

Äh ai niin. Perjantaina on mun kauan odottamani pippalot tuolla uudella baarilla, ja eikö niin että mä sitten lupasin mennä töihin. Mä kyllä arvasin jo etukäteen että tässä käy taas näin. Mutta oikeesti, nyt kun on aika vähän töitä, on pakko ottaa kaikki mitä tarjotaan. Kavereita näkee myöhemminkin. Vaikka sitten vuoden päästä taas...

Niin, ja en siis ole saanut kutsua työhaastatteluun, joten työnhaku jatkuu edelleen. Aika tylsää.

Kuinka paljon pahaa - sen täytyy joskus tuoda hyvää

Aloitetaan pahimmasta.

Sain tänään ihan vasta äsken kuulla että eräs ystäväni, jolla on joskus ollut paljonkin vaikutusta muhun, on kuollut. Järkyttävä uutinen, nuori ihminen kuoli aivan liian varhain. En tiedä mitä sanoa. Otan osaa, tunnen surua, ja olen tosi pahoillani läheisten puolesta.

Mä itse vasta ihan vähän aikaa sitten netissä keskustelin ko. henkilön kanssa, pitkästä aikaa. Lopetin keskustelun toteamalla: Katellaan taas, tms. Kuitenkin kyseinen keskustelu jäi meidän viimeiseksi. Olen tavallaan kuitenkin hyvilläni, että pitkästä aikaa keskustelin hänen kanssaan, ihan niitä näitä, menneistä.

Tämä saa vaan taas miettimään kuinka koska vaan joku tapaaminen voi jäädä ihan yllättäen viimeiseksi. äiti aina sanoo ettei pidä erota riidoissa, koskaan kun ei tieä mitä tapahtuu. Tässä se taas nähtiin.

Jotenkin en oikein tiedä mitä ajatella, mistään. Kaikki muu tuntuu nyt kovin toisarvoiselta. Ja silti haluan kertoa myös muista tapahtuneista asioista.

Eli tässä hieman kevyempiä kuulumisia:

Mun eräs toinen ystävä on kipeenä, joten menin auttelemaan häntä. Kävin vetämässä kävellen käyntimaaston, ja siivoilin tallin. Olipa hauskaa pitkästä aikaa siivota karsinoita, mä en ole tehnyt sitä liian pitkään aikaan.

Oli aika liukasta, ja mulla oli huonopohjaiset kengät, koska noi on ainoat kengät jotka on tarpeeksi lämpimät, ja iso jotta niihin mahtuu villasukat. No, liukastelin sitten pariin otteeseen ja lensin persauksilleni kottikärryjä työntäessä. Kottikärryt ihme kyllä pysyivät pystyssä.

Ei siinä mitään, mutta kun jo lopettelin tallihommia, lähdin viemään Rokin satulaa satulahuoneeseen (ratsastin Rokilla hetkisen, ja se oli tosi hyvä!), ja kuinka ollakaan, juuri satulahuoneen rappujen kohdalla jotenkin liukastuin, ja horjahdin niin ettälöin satulan takakaaren alahuuleeni, sillä seurauksella että yksi ylähampaista iskeytyi huulen sisään. Ensin en tuntenut mitään mutta sitten tunsin kuinka verta tulvahti suuhun. Onneksi oli lunta lähellä, joten äkkiä sitten kourallinen lunta huulelle. Toivottavasti tallin piha ei aamulla valoisassa oo ihan kuin teurastuksen jäljiltä. No, siirsin yhden hevosen siinä välissä vielä yhdellä kädellä, ja sitten odottelin jonkin aikaa (n. 15-20min) että vuoto lakkasi.

Nyt se haava on ihan ok, se on sisäpuolella niin ei näy, huuli on ihan turvoksissa yllättäen, ja etupuolella menee hampaan ääriviivojen muotoinen mustelma. Vähän se on myös kipeä. Mutta tällä hetkellä mua ei haittaa pätkääkään. Pikkujuttu näissä nykyisissä olosuhteissa.

Ja, koska mä rakastan ruoanlaittoa, ja ennen kaikkea herkuttelua, ja teen erilaisia kokeiluja välillä, oon päättänyt alkaa niitäkin kirjoittaa tänne blogiin, jotta voin muistella mitä kaikkia herkkuja onkaan tullut koklailtua.

Mun teki hirveesti mieli aurajuustoa tänään, joten tänään söin herkkupastaa, jossa oli aineksina:
-tuorepastaa (keitetään n. 3min)
-kinkkua
-pekonia (valmiit kuutiot)
-herkkusieniä
-aurajuustoa (laktoositonta)
-ruokakermaa (laktoositonta)

Ruskistin ensin kinkut ja pekonit herkkusienet pannulla, laitoin sekaan myös vähän sipulia mausteeksi. Lisäksi vähän pippuria ja ripaus grillimaustetta, jota ilman en osaa nykyisin olla.

Tällä välin kiehautin myös pastat isossa kattilassa, sitten kaadoin keitinveden pois ja heitin muuta ainekset pannulta sekaan, sitten kermat, sieniliemikuutio (näitä saa ainakin Eesitistä), vettä, silleen silmämääräisesti, ja aurajuustot sekaan. sitten sekoittelin sen verran että justot suli, annoin vetäytyä pikkuhetken, ja pasta oli valmis.

Ja joo, tän ois toki voinut tehdä erikseen kastikkeenakin, mutta mä pyrin säästämään jääkaappitila ja kun tein tota niin paljo että riittää huomisellekin, niin on kätevämpää että se on kaikki samassa kattilassa.

Ja oli muuten herkkua, vaikka ite sanonkin.


Mutta nyt sekavin ja surullisin mielin lähden unosille.


    Lepää rauhassa J.
            -muistoasi kunnioittaen, Nora

Kuva

Isäni lähetti minulle pari viikkoa sitten ottamansa kuvan minusta ja Fiinistä:

Tuskainen aamu

Tänään taas herätessä mua odotti päänsärky. Inhottava tunne kun unenpöpperössä alat tajuta taas tätä maailmaa ja sitten alkaa tuntua pientä vihlontaaa, joka voimistuu voimistumistaan.

Mun päänsäryt ei ole mitään ihan pikkusärkyjä yleensä. Pahimmillaan joudun makaamaan aloillani, ja jos liikautan vähänkin vaikka päät, sattuu aivan suunnattomasti. Ja usein myös tulee tosi huono olo ja pitää oksuill, mikä ei oo lainkaan kivaa.

No tällä kertaa tää näköjään meni ohi lääkkeelllä ja syömällä. Viikko sitten torstaina ei mennyt, ja jouduin nukkumaan tossa sohvlla koko päivän. Kahdeksan aikaan illalla alkoi sitten helpottaa viimein. Viime perjantaina taisin viimeksi herätä päänsärkyyn, ja se meni kanssa suunnilleen lääkkeillä ohi. Ajattelin vähän pitää nyt kirjaa näistä päänsäryistä, jos joskus tarvitseee tietää että kuinka usein niitä on ollut, tms.

Selkä, niska, ja hartiat on siis kanssa ihan jumissa. Nyt olis varmaan pikkuhiljaa pieni pakko saada itsensä raahattua sinne hierojalle. Muutenkin, mä en oikein tajua mistä tää kaikki johtuu. Onko mu sänky muka oikeesti niin huono? Miksi tätä sitten oli vanhallakin sängyllä? En vaan ymmärrä.

Mun kaverin russelit on meillä hoidossa. Ne on aika hassuja, niinkuin nyt russelit yleensäkin. Toisen mielestä on huskaa kun meillä on sotkuista, niin se löytää esim. sohvan alta kaikkea kauheen mielenkiintoista. Toisella on pms:t ja se on ihan pimee. ärisee kaiken aikaa, mut kuitenkin leikkii aika paljon etenkin Fiinin kanssa.  Ja sit kun Fiini tahtoo vaan leikkiä, ni se ei keksi muuta kuin äristä takaisin. Niillä ei kummallakaan oo erityisen kauniit naiselliset äänet, vaan lähinnä ne kuulostaa siltä kun ne örveltäis muutaman tuopin jälkeen irkkupubissa.

Mitään ongelmia ei noiden kanssa kyllä ole ollut. Paitsi se, että eilen en meinannut saada niitä sisälle ollenkaan, kun halusivat jäädä leikkimään lumeen. Eilen oli taas nimittäin tullut lisää lunta, ja nyt sitä on jo tosi paljon, ja koko ajan sataa lisää.

Heh, mä olen muuten leikkinyt vähän viherpeukaloa. Harvensin tuon mun baby-chilin, ja laitoin osa kasvamaan uuteen purkkiin. Osa taimista on vielä lasissa odottamassa istutusta. Päätin myös ryhtyä yucca-kasvin pelastus operaatioon. Se raukk on pari vuotta vaan kitunut tuolla keittiössä. Nyt se pääsi samalle ikkunalaudalle chilien kanssa, tähän suoraan mun valvovan silmän alle. Luulen jotenkin, että siinä on parempi valo kuin keittiössä. Nyt näyttää siltä että yuccis on heti pirteemi, ja ehkäpä se tuosta innostuu rehottamaan vielä. Luulen että olin aika viimetipassa liikkeellä tämän operaatio kanssa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti.

Viime lauantaina ja sitä edellisenä olin töissä pitkästä aikaa tuolla vanhassa paikassa. Nyt se oli taas tauon jälkeen ihan ok hommaa. Katsotaan miten käy, jos sitä joutuu pidempään tekemään. Toivottavasti kuitenkaan en  joudu.

On kyllä kiva kun on lunta, paljon valoisampaa. Mutta ahdistaa kyllä vähän ajatus tosta auton putsailusta ja lumitöiden tekemisestä. Tänään illalla se pitää ekan kerran tehdä kun lähden hallille vetämään vuoden vikat agitreenit. Fiinillä on vielä torstaina treenit, ja sitten meillä alkaakin talvitauko. Aion kyllä talvitauollakin käydä ainakin kerran viikossa Fiinin kanssa treenamassa hallilla, jotta saadaan noi kepit kuntoon. Kotonakin meinasin kokeilla yhtä keppijippoa, katostaan toimiiko.

Meillähän on siis hallilla verkkokepit, ja kokeilin niitä viime perjantaina Fiinin kanssa. Ensin kujalla, ja sitten lähensin. Hienosti Fiini ne kyllä meni. Lopuksi testasin vähän myös tavallisia keppejä, niin paljon paremmin tajusi niidenkin idean jo. Mulla on nyt hirvee luotto tän jälkeen niihin verkkokeppeihin! Tänään treenaan niitä kyllä hetken noiden mun ryhmäläisten treenien jälkeen.

Meillä oli eilen ekat möllikisat. Ne meni ihan päin mäntyä. Oltiin molemmat Fiinin kanssa ihan unessa, ja hylly tuli :D Mutta Fiinillä oli kauheen hauskaa, joten hyvä mieli jäi. uusi yritys sitten myöhemmin paremmalla onnella.

Noiden kisojen jälkeen oli mätsäri, mihin mun piti mennä Turbon kanssa vaan harjoittelemaan, mutta päätin et ilmoitetaan nyt Fiinikin. Tuomari tykkäsi Fiinistä, sanoi et ihana pieni kontakti narttu, ja yliti sen luonnetta, kertoi myöemmin vielä kaikille, että tämmöisistä koirista hän tykkää! Siitä tuli toi hyvä mieli, kun itsekin oon ylpeä nimenomaan Fiinin luonteesta ja temperamentista. Fiini oli siis punaisen saaneiden pikkukoirien 2. ja Turbo sinisen saaneien pikkukoirien 4.

Mun pentusuunnitelmat elää taas omaa elämäänsä. Onneksi kaikkea ei lue edes vielä sivuilla, niin ei tarvitse koko ajan sinne muutella. Mutta kerron näistä lisää myöhemmin kun asiat ratkeaa.

Nyt kun mun pääkipu on alkanut hellittää, voisin vähän siivoilla, niin kuin tarkoitus oli. Joten palailen taas.

Unohdinko koirat?

Mä en eilen kirjoittanut juuri mitään koirista, joten tässä tulee ;)

Fiinin kanssa ollaan tosiaan siis kesästä asti treenattu agilityä suhteellisen aktiivisesti. Mehän päästiin suoraan semmoiseen mölli/penturyhmään, alkeita oltiin hiukan itsekseen harjoiteltu.

No, mulla meinas jossain kohtaa jo loppua usko, Fiini meni ihan kivasti, mutta se oli aika hidas. Tuntui kauheelta vedättää koiraa radalla, kun on tottunut siihen etää Fanin ja Danankin kanssa juostaan yhdessä ja lujaa. Toivoin kuitenkin että hitaus johtuisi vain Fiinin epävarmuudesta. Silti aloin itse jo tulla aika epävarmaksi kun koira vaan oli ja pysyi hitaana.

Nyt sitten pienen treenitauon jälkeen maanantaina otin Fiinin kanssa itsekseni mun ryhmäläisten jälkeen pientä radan pätkää ja yllätyin positiivisesti! Mä sai ihan tosissaan juosta sen kanssa! Hyvä Fiini! Mulle jäi superhyvä mieli, se tuntui ihan oikeelta agilityltä, ja koira toimi tosi kivasti. Pitää vaan ohjatessa muistaa et se ei oo Fani.

Tänään Fiinin treeneissä pyysin sitten erästä meiän ryhmäläistä kuvaamaan videolle Fiinin pätkät. Ja tämmöinen video tuli:
http://www.youtube.com/watch?v=yQmuyNdI1v4

Kaikki oli ihan ihmeissään et hitsi, sehän juoksee! Eihän se vielä kovaa kovaa mene, mutta ihan eri koira se on kuin ennen. Nyt mä oon tosi iloinen, ja ootan innolla että päästään kisaamaan!

Sunnuntaina mennään ekoihin möllikisoihin ja ens vuonna sitten koitetaan päästä virallisiin. Kunhan saan nyt vaan kepit taottua tolle vielä. Keinunkin se tajusi itse ihan kivasti, ja rngeas on varmaan kohta ihan ok. Kontakteissahan ei mitään ongelmaa ole, kop kop.


Sitten muihin koiriin. Mun sijoitusnarttu Ginger on kuulemma paljon rauhallisempi kuin normaalisti, joten oletettavasti se on tullut tiineeksi. Nyt vain odotellaan että maha alkaisi paisua. Jouluun on vielä hetki aikaa kuitenkin.

Hobbelle syntyy pian pitkästä aikaa jälkikasvua. Se on aina jotenkin jännää. Nyt Hobbelle on muutenkin tulossa tässä pari narttua, mielnkiintoisia yhdistelmiä, jään jännityksellä seuraamaan mitä näistä uusista Hobben lapsista tulee.

Tähän asti olen ollut pääosin tosi tyytyväinen Hobben jälkikasvuun. Se jättää todella voimakkaasti omaa ihanaa vahvaa päätään, sekä vahvaa selkäänsä, sen pennut ovat kivoja luustoltaan, ja ne ovat pääasiassa paremmin kulmautuneita kuin isänsä. Hobbella itselläänhän on kulmausten lievästä puutteesta huolimatta hirmuisen kivat liikkeet, ja suurin osa sen pennuista myös liikkuu kivasti. Hobbe on aika kultakimpale tavallaan ollut, kultainen koira, jolla on paljon hyviä ominaisuuksia.


Mulla itsellä on pää edelleen ihan yhtä sekaisin kuin eilenkin. Jotenkin tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi. Jos pitäisi kirjoittaa jotain tärkeää lyö pää tyhjää, ja kaikki kuulotaa kauheen huonolta. Mä en oo jotenkin nyt tyytyväinen oikein mihinkään mitä teen. Mut ehkä tää nyt taas tästä.

Mä päätin tänään kaupassa vähän hemmotella itseäni. Ostin huomiseksi tarjouksesta paketillisen pihvejä, nam!

Mä oon oikeesti koko ajan nyt kauheen hyväntuulinen, mä en edes raivostu, vaikka eräs ihminen on suoraan sanoen kussut nyt aika pahasti asioita, eikä tunnu saavan mitään aikaan. Hänen asenteensakin on tosi ärsyttävä, mutta mä en jotenkin jaksa välittää. Luotan siihen että asiat järjestyy.

Ja ihan mahtava juttu! Mun hyvä kaveri, joka on jenkeissä tällä hetkellä töissä, tulee perjantaina Suomeen lomalle, ja lauantaina menen häntä moikkaamaan kouvolaan. Ihana nähdä pitkästä aikaa! Niin paljon kaikkea on ehtinyt tapahtua.Välillä vaihdetaan kuulumisia esim. messengerin välityksellä, mutta ei se ole sama.

Mutta just nyt mun pitäisi jaksaa vielä hakea pyykit alakerrasta tänne kuivumaan, kun muistin vasta kauhean myöhään, että munhan piti pestä pyykkiä. No, kai se kone on pessyt jo pari tuntia sitten, mutta olen tehnyt tässä koneella kaikkea ihan oikeesti tärkeää. Sen lisäksi että olen tuijotellut Fiiniä videolta ja kirjoittanut höpöhöpö juttuja blogiini.

Kuulumisiin.

Talvi ulkona, kevät sisällä.

Nyt täällä viimein on lunta!

Pari kertaa on jo satanut, mutta sulanut samantien. Mutta nyt maassa on lunta :D

Tänään oli ihana päivä. Rakas ystäväni Kouvolasta ajeli tänne meille, ja lähdimme pitkälle lenkille tuonne merskun mettään, siellä oli paikoitellen jo ihanan talvista, ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta koko lenkin ajan. Oli ihanaa. Koiratkin toki nauttivat. Mun kaverilla on pinseri, jonka kanssa Fiini alkoi heti leikkiä ja niillä oli hirveän hauskaa!

Illemmalla kävin ostamassa koirille luita, saivat nilkkapalat kumpikin. Turbo ei meinannut millään ensin alkaa syödä omaansa, mutta lopulta kalusi sen ihan loppuun ja vissiin viimeisteli Fiininkin luun samalla. Nyt nuo makoilevat tyytyväisinä, masut täynnä ja pääkoppa tyhjänä.

Itselläkin tuntuu olevan nykyään taas pääkoppa jotenkin tyhjänä. Kaikkea mukavaa ja piristävää on tapahtunut, ja tavallaan on ihan hyvä olo ja mieli. Mutta koko ajan tekee mieli pois. Mä en tiedä onko se tää sykkyys taas vai mikä, mutta haluan pois. Tai jotain muutosta täytyy taas saada, tai kohta hajoaa pää.

Olen nyt hakemassa erästä työpaikkaa, joka voisi muuttaa jonkin verran asioita, mutta en nyt halua laskea sen varaan, kun en yhtää tiedä onko minulla mahdollisuutta saada sitä työtä.

Niin kauan pitäisi nyt vaan kokeilla kaikenlaista, kun se vielä on mahdollista, ettei sitten tarvitse katua vanhana kiikkutuolissa. Mä oon nyt jo jättänyt muutaman tosi hyvän tilaisuuden käyttämättä ja katunut jälkeenpäin.

Mutta katsotaan, kerron lisää tästä kun asiat selviävät. Ja voihan olla, että keksin jotain vielä jännempää.

Toivottavasti kuitenkin pian alkaa jotain tapahtua, sillä mikäli ei, niin pelkään että tulen hulluksi. Tai ainakin hullummaksi. Pitäkää peukkuja!

Jotekin muutenkin mulla myllertää nyt sisällä. tosi hassuja tunteita, ja tuntuu jotenkin että oon taas iloisempi ja avoimempi kuin pitkään aikaan. Hassua sinänsä kun toisaalta oon ihan kyllästynyt ja haluan vaan pois. Mut tällä hetkellä mä tykkään ihmisistä ja oon ihan yltiösosiaalinen ja se on ihan kivaa. Ja mä, joka en koskaan oikeastaan tunne mitään, ihastun harva se päivä. Se on kauheen hassua, ja nää on siis semmoisia pikkupikkuihastuksia, tosi harmittomia, mut jotenkin piristää kummasti. Tää on tavallaan ihan hauskaa aikaa, ja tavallaan koko ajan tapahtuukin jotain pientä, mut se ei nyt riitä. Mä tarvitsen jotain isompaa, että oon tyytyväinen.

Talven tulosta ja pimeydestä puheen ollen, mun chilikasvi on ihan sekaisin. Siinä on tälläkin hetkellä kolme chiliä, kaksi punaista, ja yksi raaka keltainen. Meinaakohan se pitää talvitaukoa ikinä? Mun uusi chilikasvi (se on semmoinen hassu kurpitsan näköinen) on nyt kasvanut jo sen verran korkeksi (10cm), että sitä olisi korkea aika harventaa. Taidan jakaa sen kahteen ruukkuun. Toivottavasti se jaksaa kasvaa isoki ja tekee mulle hauskoja chilejä. Ainakin se on jo aika pitkälle päässyt, sen lehdetkin muistuttaa jo ihan ison chilin lehtiä.  Mutta kuvitella, että tuo mun vanha chili on jo kaksi vuotta vanha. Mä en ole ikinä saanut varmaan mitään kasvia pysymään niin kauaa hengissä (edes yuccaa). Ja mä kun luulin että chilit on vaikeahoitoisia!

Kohta taidan lähteä vielä leikkimään vähän sosiaalista, mulla on jotenkin niin älyttömän hyvä mieli kun tänään oli niin ihana päivä kaiken kaikkiaan. Ja hei, pikkujoulukausi on meneillään, ja mäkin sain just kutsun yksiin sellaisiin!