Talvi tulee rytinällä

Ihan kirjaimellisesti täällä rytisee ja paukkuu. Kammottava talvimyrsky alkoi jo pari päivää sitten hurjan kovana tuulena, joka on paukuttanut meidän aitaa talon seinää vasten. Aluksi kuulosti siltä kuin joku koputtelisi seiniä, mutta nyt kuulostaa enemän siltä kuin joku yrittäisi väkivalloin kaivautua seinän läpi. Joskus yön pimeinä tunteina siitä voisi saada itsellen jopa sellaisen ohjelmanumeron, jolla voi varmistaa ettei uni tule ennen aamun ensimmäisiä valonsäteitä. Mun itseni tosin ei tarvitse mitään ylimääräistä edes kehitellä, kun yöt tule valvottua jokatapauksessa. Pitäisi senkin suhteen ottaa taas itseä pian niskasta kii. Päivärytmi on aivan sekaisin.

Iltojen kylmetessä alan aina entistä enemmän juoda teetä. Juon teetä aika paljon ihan läpivuoden, mutta siinä kohtaa kun tuntuu, että sisällä ei millään tarkene ilman pitkähihaista, ja pitäisi kaivaa villasukatkin esille, kuoriutuu minusta varsinainen teen suurkuluttaja. Ja hunajaa menee sitten samoissa määrissä, koska tee on ehdottomasti parasta juuri hunajan kanssa. Nyt ajattelinkin että voisin ostaa jotain oikein hyvää hemmotteluteetä noiden tavallisten sijaan.

No, nyt tänään tuo myrsky on sitten äitynyt kunnon lumimyrskyksi, sellaista jäistä lumihilettä sataa lähes vaakasuorassa, ja hiljalleen maa peittyy, ja maisema muuttuu kauniin valkoiseksi. Lumi tuo myös jonkin verran valoa synkkiin talvi-iltoihin, ja onhan joulu pian ovella, eikä joulu kyllä ole joulu ilman lunta, joskus senkin kokeneena voin sanoa. Pakkasta en kuitenkaan toivoisi ihan kamalasti, jos sen -2 ... -5 niin että koirat ei kastu ja kurastu pihalla telmiessään. Mutta ei enempää kiitos. Minä olen vilukissa, enkä siksi pidä talvesta. Oikeastaan asuisin mieluummin jossain missä olisi läpi vuoden lämmintä.

Joulu.. ja jouluvalmistelut, voi apua. Meillä asutaan kaaoksen keskellä, olohuoneen sisustus meni uusiksi, kun tilaamamme uusi sohva saapui yllättäen aikaisemmin kuin piti. Sitten äkkiä purettiin sohvan tieltä yksi iso lipasto, joka tietenkin oli täynnä tavaraa, vaatteita, rojua, ja papereita. Lipasto oli muuten Jyskistä, ja en suosittele oista koskaan ostamaan, ei mennyt kauaa kun laatikoiden pohjat alkoi pettää, ja nyt kun lipasto purettiin, huomattiin että sasta laatikoita oli runko"lautojakin" mennyt käytössä poikki. Laatulipasto siis, mutta joskus piti äkkiä saada, eikä ollut ihan kamalasti varaa panostaa.

No, päätimme että uutta lipastoa ei tule, jotta olohuone jää avarammaksi, mutta nyt sitten meillä onkin  ongelma, mihin  ihmeeseen säilömme kaikki ne tavarat joita tuo lipasto piti sisällään.. Tuntuu että joka paikka on jo entuudestaan täynnä vaatteita ja rojua. Ja nyt sitten... no, en yhtään teidä miten tänne saa joulun. Yhteen ikkunaan laitoin tuollaisen joulukuusen muotoisen jouluvalon, jonka mun äiti toi tullessaan. Mutta ei sillä ihan pääse tunnelmaan. Tää kaaos täytyy jotenkin saada ensin pois, sitten laitetaan joulukuusi, niin eiköhän se siitä pikkuhiljaa. Onneksi on sentään vielä 3 viikkoa aikaa.

Joulukuu sitten taas tuo joka vuosi tullessan myös messarin Voittaja-näyttelyt. Viime vuosi oli ensimmäinen kun esitin siellä oman koirani. Edellisenäkin olin Tollon ilmoittanut, mutta sille tuli valitettavasti juuri tuolloin silmätulehdus, ja jouduimme jättämään näyttelyt väliin. Viime vuonna sitten Tollo voitti uokset Helsinki Winnerissä, ja sai HeW-11 tittelin, ja Voittajassa taisi olla PU2 voittaen valiolkuokan. Eli ei lainkaan hullummin. Tänä vuonna en Tolloa ilmoittanut lainkaan, vaan lähden näyttelyyn Daamin, Tollon tyttären kanssa.

Daami on ollut viimeksi kehässä kesällä... pentuluokassa. Olisi ehkä syytä vähän treenata. Olen kyllä tiedostanut tään jo monta viikkoa, mutta niin vaan on treenaaminen jäänyt ja jäänyt... ja jäänyt. No, ehkä sitten huomenna. Tai viimeistään itenäisyyspäivänä olisi mätsäri, jonne kylläkin joutuisin menemään sitten lasten kanssa. Että saa nähdä mitä siitäkin tulee. Toisaalta, eka kerta virallisissa, joten hajoittelemaanhan sinne vasta mennäänkin, ja koitetaan vaan pitää hauskaa.

Noista näyttelyistä ylipäänsä voisi kirjoittaa ihan oman pitkän tarinansa. Ne on mulle tällä hetkellä tärkeä harrastus tämän arjen keskellä. Toiset käy jumpassa, toiset jossain juhlimassa, ja minä tapaan ystäviä tuolla näyttelyissä.

Ensi vuonna varmaan mukana kulkee aika vaihteleva  porukka, sillä mulla on nyt aika monta nuorta narttua, jotka taitavat pian kaikki olla yhtäaikaa junnuikäisiä, eli en voi niitä oikein samaan näyttelyyn ilmoittaa, ellen saa apukäsiä. Lisäksi viimeisestä pentueesta jäi tuo Polly-pentu, joka sekin varmaan pääsee silloin tällöin mukaan pentuluokkaan, kun pentunäyttelyitä ei tässä keväällä kovin ole taas tarjolla. Tosin Suomessa ei taideta usein enää sisänäyttelyissä arvostellakaan pentuja, mutta jos suuntaammekin vaikka pian taas ulkomaille.

Tässä vielä loppuun kuva pikku-Pollysta.

Vahingosta ...rikastuu

Pakko kertoa tämä kadonneen kenkäparin tarina.. nää on näitä juttuja, joita sattuu ja tapahtuu, jos olet syntynyt meidän sukuun...

Jane oli siis viikonloppuna mummin ja papan luona, viettämässä vähän laatuaikaa. Siellä kun on hyvinkin kuninkaallinen kohtelu taattu, niin mummin, papan, ja muun palvelusväen, lähinnä papan siskojen, osalta.

Noh, laitoin Janelle mukaan sellaiset vikingin tuman violetit talvikengät, jotka mun äiti oli kai kirpparilta joskus ostanut, ja jotka oltiin sitten vasta äskettäin sieltä saatu, ja ne oli nyt ehkä toista kertaa Janella jalassa ylipäänsä. No, sitten lauantaina lähtivät koko porukalla myyjäisiin läheiselle päiväkodille. Ilmeisesti siellä kaikki sujui hyvin, ja jotain ostettavaakin tarttui mukaan, mutta....

Myyjäisiin tullessa oli pitänyt ottaa ulkokengät pois, ja sitten siinä lähtiessä mummi laittaa papan siskon etsimään mustia vikingin kenkiä, ja papan sisko inttää että punaiset ne oli, ja mummi löytää mustat, ja niinhän siinä sitten lopulta käy, että kotona todetaan että ko. kengät on kokoa 27, kun Janen kengät oli kokoa 23, ja tummanvioletit (ei mustat.. eikä ainakaan punaiset...)

Noh, sunnuntaina pääsi Jane sitten mummin kanssa kenkäkaupoille Veturiin, ja K-kengästä löytyikin, kuulemma ale-hintaan, kivat fuksian väriset gore-talvisaappaat tytölle, joissa on tehosteena vähän glitteriäkin.

Nämä ostettiin kokoa 24, kun ennestään oli kokoa 23 jo ne tummanvioletit, sekä tuollaiset hopeanharmaa-lilat, joita on sitten nämä toiset vielä koossa 25. Nämä molemmat harmaat ostin viime keväänä prisman alesta tosi edulliseen hintaan ihan viimeisten kappaleiden joukosta.


Tänä talvena ei sitten ainakaan varpaat palele, se on varma.

Niiden tummanviolettien, sekä niiden epäonnisten 27-kokoistenkin kenkien tarina sai sitten maanantaina onnellisen lopun, kun äitini soitti päiväkodille, ja ilmoitti tapahtuneesta, siellä oli lappu ja pojan vanhempien yhteystedot. Pojan kengät siis luonnollisesti palautettiin, ja ne omatkin siellä vielä iloisesti  odottivat omistajaansa, ja pääsevät takaisin kotiin. Toistaiseksi ovat siis toki mummilassa. Vielä hetken ne tässä syksyllä meneekin, mutta sitten kun otetaan villasukat käyttöön niin saavat jäädä odottelemaan pariksi talveksi että Jetan jalka vähän kasvaa.

Pieni ihme

Voi että kun sitä on taas sattunut ja tapahtunut vaikka mitä.
Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kovin vaikea päättää mistä aloittaisi. Nyt aloitetaan siitä tärkeimmästä, muu saa odottaa. 

26.9.2012, eli jo kaksi kuukautta sitten, syntyi meidän perheeseen toinen pieni tytär, Jetta.
Ihana tummahiuksinen pikku-prinsessa.

Arki kahden lapsen kanssa sujuu ihan mukavasti, joskin toki puuhaa riittää. Jane on ottanut isosiskon roolin hyvin vastaan, silittelee vauvasiskoa usein, ja huolehtii vauvasta. Jetta on isosiskonsa tavoin aika helppo vauva. Hymyilee paljon, ja on pitkälti tyytyväinen.

Kovasti tuo kasvaa ja muuttuu jatkuvasti, silmät tummuu ja posket pullistuu pullistumistaan. Kuulemma muistuttaa aika paljon äitiään vauvana. Koitan muistaa joku toinen kerta laittaa tänne vertailuksi omankin vauvakuvan.

Mahavaivoja Jetalla on ollut jonkin verran enemmän kuin Janella vauvana, lähinnä ilmaa. Nyt päätettiinkin kokeilla disflatyl-tippoja, ja tuntuu että ne onkin jonkun verran auttaneet mahakipuihin. Samalla vaihdettiin D-tipatkin Rela dropseihin, ja niiden mukana tuli näin söötti pikkuinen nalle:

Janekin heti sunnuntaina mummilasta tultuaan arvasi että se on Jetan nalle. En tiedä olisiko johtunut siitä, että nalle oli sellainen jota Jane ei ollut ennen nähnyt, vai siitä, että nalle on niin pikkuinen, vähän kuin Jettakin. Joka tapauksessa, Jane tuumasi, että laitetaan se Jetan kainaloon odottamaan että Jetta herää. Sitten kyllä kun Jetta heräsi, niin sanoi että Jane voi pitää sitä nallea.

Kissanpentu

Ainaisten koiranpentukuvien sekaan välillä kissanpentukuvia, eli Jetta 1kk poseeraa: