perjantai 24. marraskuuta 2006

Kausittain riippuvaista roikkumista


Ja sairastelu jatkuu edelleen. Tämä on jo hiljalleen ihan naurettavaa.
Tulee oltua vaan kotona, ja syötyä. Kotona ollessa tekee koko ajan
mieli jotain syötävää.


Mulla on menossa vaihteeksi valmisruokakausi. Johtuen luultavasti
juurikin tästä sairastelusta. Ei vaan jaksa kokata (sama pätee
siivoamiseen ja kaikkeen muuhunkin vastaavaan). Kaikkia valmisruokia
tulee syötyä peräkkäin, mutta tällä hetkellä ehdottomaksi ykköseksi on
jälleen noussut pyttipannu. Pyttipannua ja paistettuja kananmunia, ai
että. Vaihtelun vuoksi välillä täytyy syödä valmispastoja tai keittoja.
Ja tietysti on ihan pakko herkutella. Jäätelöä menee pitkästä aikaa
tosi paljon. Karkkia edelleen aika harvakseltaan, mikä on ihan hassua
kun tietää mimmoinen karkkihiiri minäkin olen ennen ollut.


Se on jännä asia oikeastaan. Se taitaa mennä niin, että kun tottuu
jostain pois, esim. just tosta makean syömisestä, niin siihen on sitten
vaikea päästä enää takaisin. Erikoista siinä on se että mä oon luullut
oleeni makeisista joskus täysin riippuvainen, mutta ilmeisesti en
ollutkaan, koska riippuvaisuuden luulisi uusiutuvan heti kun ote hiukan
pääsee lipsahtamaan. Tai ehkä mä sitten en olekaan "helposti
riippuvainen" - pitäisikö siis samalla lailla koittaa irroittautua
tupakan poltosta? Ööö.. ei.. kai? Niinno, siinä taisi tullakin jo
vastaus.

Meillä kotona tapahtuu jänniä asioita. Viimeiset
pennut lähtevät maailmalle viikonlopun aikana. Ja oma pentukaan ei ole
enää ihan niin pentu. Reginalla, 6,5kk alkoi tänään elämänsä
ensimmäinen juoksu. Pikkuinen on aika ihmeissään, ja melko harmissaan,
sekä kiukuissaan. Ärhentelee vähän kaikelle joka sen tielle sattuu, oli
se sitten joku pentu, aikuinen koira, mun jalka, tuolin jalka, pöydän
jalka, sänky, tms... Noh, kai sitä täytyy vain koittaa ymmärtää, "sillä
on menkat.."

Huomenna otan itseäni hiukan niskasta kiinni.
Aamupäivällä menemme yhden pennun kanssa eläinlääkäriin. Sass saa
mikrosirun, passin ja rokotuksen. Sass kun muuttaa Viroon. Takaisin
tullessa haen postista Hobby Hallin pakettini, joka sisältää kaksin
kappalein uusia olohuoneen mattoja!! Sitten kun sunnuntaina
(toivottavasti) on viimeinenkin pentu uudessa kodissaan, rullaan vanhan
maton, heitän sen mäkeen, jybssään lattian oikein kunnolla, laitan
olohuoneen sieväksi, ja uudet matot lattialle. Maanantaina voisin käydä
ostamassa vaikka vielä kukkasia... Ja ensi viikolla teen suursiivouksen
kun täällä ei pyöri nurkissa kuin kaksi koiraa. Fani nimittäin
tietenkin lähtee Reginan juoksun ajaksi evakkoon isäni luo. Se taas
tietää minulle unettomia öitä, nimittäin minä en oikein osaa nukkua
ilman Fania. pyörin vain sängyssäni kun on liikaa tilaa, eikä ketään
kainalossa tuhisemassa. Kokeilin tätä kesällä kaksi yötä kun Fani oli
isäni kanssa mökillä. Nyt sitä olisikin tiedossa 2 viikkoa. Mutta
toisaalta, jos vihdoin pääsen tuostakin riippuvaisuudesta, niin ehkä
voin vihdoin tämän "evakon" jälkeen siirtää kaikki koirat olohuoneesen
nukkumaan yöt. Shar peihan siis ei sänkyyn tähänkään asti ole päässyt
(mikä sinänsä on aika hölmöä, se kun on minun pehmoisin koirani,
toisaalta, se kyllä osaa myös kuorsata, ja kovaa..)


Lauantaina onkin jälleen yö töitä. Onneksi ei perjantaina. Huh. Mutta
nyt nukkumaan, jotta olen aamulla pirteänä menossa eläinlääkäriin.

-Menkkojen masentama Rekkusti-









-Nuutti ja Ginger kaksistaan-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti