sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Uusi ilme blogille, ehkä myös bloggaukselle


Tämä blogi alkoi olla jo täysin aikansa elänyt ja kulahtanut kokonaisuus. Ulkoasu oli aika kauhea, ja ruma, eikä väritkään oikein enää miellyttäneet. Uuden ilmeen luominen ei sitten ollutkaan mikään helppo prosessi. Jotenkin tuntui ettei mikään iske, eikä tunnu omalta. Ja toisaalta olisin halunnut pian tulevan kesän kunniaksi jotain ihanan värikästä... mutta, kuten kuvasta näkyy niin lopputulos oli kyllä harvinaisen harmaa! Joka tapauksessa se on piristävän erilainen kuin vanha.



Samalla kun muokkailin tuota ulkoasua, niin tajusin että kaikki oheistekstitkin olivat melko aikansa eläneitä, joten niihinkin tuli muutosta, ja samalla koko blogi kokikin mielestäni suuren muutoksen. Ehkä sekin kasvoi vihdoin aikuiseksi.



Tuossa muutosta puuhatessani harmittelin jälleen kerran sitä, kun kirjoittaminen on taas jäänyt, ja kirjoitan hyvin harvakseltaan, ja sitten ne tekstit on vain semmoista pikaista raportointia muutamien edelliskuukausien tapahtumista, ja kaikki ihan oikea sisältö jää pois. Oikeastaan sitä ei edes muista että mitä kaikkea sitä olisikaan tänne halunnut kirjoittaa, kun yrittää kiireellä saada vaan sutaistua niin paljon erilaisia tapahtumia, kuin vain suinkin mahdollista.



Joskus aikanaan kirjoitin ihan oikeasti joitain omia ajatuksianikin tänne. Sellaista blogia haluaisin edelleenkin kirjoittaa, mutta jostain syystä se vain on jäänyt. Palasinkin lukemaan joitain muutaman vuoden takaisia kirjoituksia. Ja niitä olikin oikeasti ihan kiva lukea. Etenkin niitä, joissa oli vaan sitä höpöhöpöä tuolta mielensyövereistä, eikä niinkään tarkkaa raportointia viimeaikaisista tekemisistä.



Yksi asia kyllä pisti taas kerran silmään. Kamalasti on lyötnivirheitä mun teksteissäni. Inhoan niitä, mutta olen yksinkertaisesti kai vaan niin keskittymiskyvytön, etten huomaa virheitäni, ja sitten niin laiska, etten jaksa tekstiäni jälkeenpäin tarkistaa. Ehkä voisi olla järkevää aina vaikka ennen kuin alkaa kirjoittaa uutta tekstiä, istua alas ja lukea se edellinen teksti, sekä tehdä tarvittavat korjaukset siihen. Jostain syystä en vaan koskaan ole ollut kovin innostunut itse lukemaan omaa blogiani. Ainakaan niitä ihan lähiaikojen tekstejä. Vanhoihin juttihin sitä vastoin on satunnaisesti ihan mukava palata. Mutta en niitäkään jaksa oikein kahlaamalla kahlata läpi. Mutta, ehkä jonain päivänä otan projektin itselleni, ja alan poistaa blogikirjoituksistani kirjoitusvirheitä.



Jokatapauksessa, toivoisin, että vielä jonain päivänä innostuisin uudelleen bloggaamisesta edes hieman samantyylisesti kuin joskus muutamia vuosia sitten, kun tekstit vielä olivat omastakin mielestäni ihan kivaa luettavaa. Mutta siihen asti, nautittakoon vaikka tästä blogin uudistuneesta ilmeestä! Ja tietenkin siitä kovaa vauhtia tulevasta keväästä ja kesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti