tiistai 27. marraskuuta 2012

Pieni ihme

Voi että kun sitä on taas sattunut ja tapahtunut vaikka mitä.
Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kovin vaikea päättää mistä aloittaisi. Nyt aloitetaan siitä tärkeimmästä, muu saa odottaa. 


26.9.2012, eli jo kaksi kuukautta sitten, syntyi meidän perheeseen toinen pieni tytär, Jetta.
Ihana tummahiuksinen pikku-prinsessa.

Arki kahden lapsen kanssa sujuu ihan mukavasti, joskin toki puuhaa riittää. Jane on ottanut isosiskon roolin hyvin vastaan, silittelee vauvasiskoa usein, ja huolehtii vauvasta. Jetta on isosiskonsa tavoin aika helppo vauva. Hymyilee paljon, ja on pitkälti tyytyväinen.




Kovasti tuo kasvaa ja muuttuu jatkuvasti, silmät tummuu ja posket pullistuu pullistumistaan. Kuulemma muistuttaa aika paljon äitiään vauvana. Koitan muistaa joku toinen kerta laittaa tänne vertailuksi omankin vauvakuvan.

Mahavaivoja Jetalla on ollut jonkin verran enemmän kuin Janella vauvana, lähinnä ilmaa. Nyt päätettiinkin kokeilla disflatyl-tippoja, ja tuntuu että ne onkin jonkun verran auttaneet mahakipuihin. Samalla vaihdettiin D-tipatkin Rela dropseihin, ja niiden mukana tuli näin söötti pikkuinen nalle:


Janekin heti sunnuntaina mummilasta tultuaan arvasi että se on Jetan nalle. En tiedä olisiko johtunut siitä, että nalle oli sellainen jota Jane ei ollut ennen nähnyt, vai siitä, että nalle on niin pikkuinen, vähän kuin Jettakin. Joka tapauksessa, Jane tuumasi, että laitetaan se Jetan kainaloon odottamaan että Jetta herää. Sitten kyllä kun Jetta heräsi, niin sanoi että Jane voi pitää sitä nallea.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti