maanantai 18. elokuuta 2014

Nyt vähän takkuaa

Miten tää bloggaaminen taas voikin tuntua niin hankalalta.
Koirajutut on pitäneet kiireisenä, pentuja, astutuksia, näyttelyitä. Välillä on tuntunut ettei kotona ehdi kuin käydä kääntymässä.

Nyt on näyttelyistä pieni tauko, ja pennutkin muuttaneet uusiin koteihinsa.
Nyt siis pitäisi kyllä olla aikaa tehdä kaikkea, mutta tuntuu että kaikki aika menee vaan "ladatessa akkuja" vieläkin. Ehkä tää tästä tasaantuu. 

Koko kesän oon yrittänyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti urheilla.
Lenkkeilyä, pyöräilyä, kotitreeniä, salitreeniä, jopa järvessä uimista.
Syksyllä ja talvella haluaisin jatkaa uimista hallissa, vähän säännöllisemmin, ja mahdollisesti opetella ihan kunnolla uimaan "matkaa" tai miten se sitten sanotaankaan, en ole perehtynyt kuntouimareiden slangiin vielä.

Muutama päivä sitten kuitenkin mun leikattu polveni päättikin alkaa kiukutella taas vuosien jälkeen, enkä todellakaan pysty sillä nyt tekemään juuri mitään. Täytyy toivoa että lepo auttaa tällä kertaa.
Juuri kun olin ehtinyt vähän innostua agilitystäkin pitkästä aikaa. Kisojakin olin suunnitellut, mutta nyt ei voi niihinkään ilmoittautua. Polvi täytyy saada ensin kuntoon.

Hankin juuri uuden pyöränkin alennusmyynnistä, enkä millään malttaisi odottaa että pääsisin tekemään entistä pidempiä, ja tietenkin myös nopeampia pyörälenkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti