Viimeiset kaksi yötä, siis tämän viikonlopun, olen ollut Hyvinkäällä
töissä. Työmatkat oli pitkät joten autoa ajellessa oli aikaa
mietiskellä asioita.
Se on ihan käsittämätöntä kuinka paljon
ajatuksia mun aivoissa liikkuu. Olen aina ollut
mietiskelijä/pohdiskelija, mutta hyvin adhd -sellainen. Tunnin sisällä
ehdin ajatella kymmeniä asioita halki pomppien vähän väliä asiasta
toiseen.
Äsken kotimatkallakin mietiskelin koiria - niiden
kasvatusta, ja sen monimutkaisuutta; miehiä - niiden ainaista omituista
käyttäytymistä; ystäviäni - niiden tärkeyttä; jopa tätä blogia - sitä
etten eilen kirjoittanut, ja kirjoittaisinko vielä nyt yöllä.
Nyt tuntuu siltä kuin aivot olisi juosseet maratonin, enkä ainakaan
tunne itseäni yhtään fiksummaksi ainoankaan asian suhteen. En
edelleenkään tiedä teenkö koirien suhteen oikeita ratkaisuja. En
edelleenkään ymmärrä miksi se tietty mies silloin kerran käyttäytyi
niin kuin käyttäytyi, tai olisinko voinut kenties asian eteen jotain
tehdä. En vieläkään tiedä kohtelenko ystäviäni tarpeeksi hyvin, tai
miten voisin kohdella heitä paremmin. Ja tämä blogi.. tässähän tämä
tulee, eikä taida juuri järjen häivää olla.
Toisaalta tuntuu
kivalta että oli aikaa taas rauhassa mietiskellä asioita. Tuntuu että
koko ajan on niin paljon tekemistä, tai ihmisiä ympärillä, jos ei
muuten niin sähköisesti, ettei jää aikaa mietiskellä asioita ihan
itsekseen.
Nuorempana muistan mietiskelleeni asioita aina
sängyssä ennen nukahtamista. Saatoin valvoa petiin menon jälkeen
parikin tuntia kun pohdiskelin kaiken maailman asioita. Välillä jopa
kuvittelin mielessäni kaikenlaisia juttuja, jotka auttoivat saamaan
ahdistuksen pois. Minulla on aina ollut hurjan hyvä mielikuvitus, yksi
ainoana lapsena olemisen luontaiseduista.
Tietystihän voi
olla, että kun minulla nykyisin on helpompaa, ei ahdista enää niin
monet asiat, ei ole niin kamalaa stressiä ja paineita kuin nuorempana.
(Kamalaa muuten jälkeenpäin ajatella että on noin henkisesti rankan
lapsuuden elänyt.) Niin voi olla, ettei tarvitsekaan enää pohtia, ja
mietiskellä asioita enää niin vakavissaan. Eikä tarvitse paeta
todellisuutta mielikuvitusmaailman syövereihin. Tiedä häntä.
Joka tapauksessa yritän nyt ottaa joka päivä edes sen pienen
rauhoittumishetken jolloin voisin edes pikkasen ajatella asioita. Oli
se sen verran mukavaa kuitenkin pitkästä aikaa.
Huomautus: Unen aikana aivot saavat onneksi palautua rasituksesta.
Mieliala: hämmentynyt
Nytsoi: Oman pään sisällä sinkoilevat sekalaiset ajatukset.
Allekirjoitus: Nora, valmis höyhensaarille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti