Yksin, kaksin - entten tentten...

Seurustelu tuntuu olevan tällä hetkellä kuumimpia puheenaiheita, onko sinkkuvimma väistymässä?



Ihmiset kaipaa seuraa, läheisyyttä, hellyyttä, ja jonkun jonka kanssa jakaa iloja ja suruja. Mä itse en ole ihan varma.



Mun
on hyvä olla yksin. Yksin ollessani olen parhaassa mahdollisessa
seurassa. Sinkkuilu on muutenkin helppoa, riittää että pyörittää omaa
elämäänsä, ei tarvitse yrittää sovittaa sitä yhteen kenenkään muun
elämän kanssa. Saa tehdä ihan hullujakin päätöksiä tarvitsematta kysyä
keneltäkään muulta. Saa olla vapaa!





Toisaalta olisi tietysti
ihan kiva katsella iltaisin televisiota toisen kanssa, ja yöt nukkua
turvallisesti jonkun vieressä. Olisi kiva kokkailla jollekin ja turista
jonnin joutavia.Eikä kai se hellittelykään silloin tällöin olisi
pahitteeksi.



Mutta kuitenkin mä olen yksin. Välillä haikailen
parisuhteen perään, mutta sitten pysähdyn miettimään, että ehkä olen
ihan syystäkin yksin. Jos mä oikeasti haluaisin parisuhteen, niin mä en
joka kerta varmastikaan tahattomasti ajaisi niitä karille ennen kuin
ovat alkaneetkaan. Eihän mulla edes ole aikaa juurikaan katsoa
televisiota, mulla nukkuu sängyssä mun lisäkseni kolme koiraa.
Ruokaakin on oikeastaan paljon kivempi tehdä vain itselleen. Ei
tarvitse miettiä, että voikohan tähän nyt laittaa valkosipulia, tai
tuleekohan tästä nyt liian tulista.. Koirat myös pitää siitä että
niille juttelee, ja ne ei koskaan väitä vastaan tai ala riitelemään mun
kanssani.



En mä tiedä, tällaista soutamista ja huopaamista tämä
on. Toisaalta musta on parempi olla sinut yksinolemisen kanssa, ja
vaikka hiukan sitoutumiskammoinen, kuin syöstä suin päin suhteesta
toiseen yksinjäämisenpelossa tai läheisyydenkaipuun vuoksi.



Mä
olen pitkään ollut sitä mieltä, että lähes jokaisen ihmisen kohdalle
tulee joskus aika, jolloin täytyy selvitä yksinään, itsenäisesti,
olematta jostain toisesta riippuvainen. Mun mielestä siihen pitää osata
varautua. Ja siksipä olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi oppia ensin
olemaan itsensä kanssa, täysin yksin, edes hetki. Ennen kuin voi olla
kenenkään muun kanssa.



Mun yksin oloni on jatkunut pitkään.
Tulee varmaan jatkumaankin, tai ainakin uskon, että alitajuisesti tulen
tekemään kaikkeni, jotta saan olla yksin vielä jonkin aikaa. Mutta
kuinka kauan se sitten on fiksua? Koska musta tulee erakko? Joko mä
olen tunnevammainen? Paranenkohan enää ikinä? Jäänkö mä vanhaksi
piiaksi?



Nora, jo yli kolme vuotta yksin, itsensä kanssa