(Kirjoitin aiemmin merkinnän, mutta tietokoneen tiltatessa se katosi taivaan tuuliin.)
Kaikki
oli ihan hyvin, kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain ja koko pakka meni
sekaisin. Ajatukset poukkoilee päässä, en tiedä lainkaan mitä ajatella,
onko hyvä olla, vai ei. Eikä kukaan ole jaksanut oikein nyt edes
kuunnella tai auttaa.
Miten voikin yksi ihminen ja yksi päivä
saada kaiken jotenkin niin sekaisin. Olin ihan tyytyväinen kaikkeen,
minkään ei olisi tarvinnut muuttua, mutta nyt en enää tiedä mitä
ajatella.
Mitään kamalan mullistavaa ei tapahtunut. Kyseessä on
ihminen, jonka olen tuntenut jo kauan, ja joka on aina ollut todella
mukava ja ihana, enkä koskaan ole pitänyt mitenkään epätodennäköisenä,
etteikö meidän välillämme joskus voisi mahdollisesti olla jotain.
Jotenkin vaan kaikki meni ihan väärin. Ei sen näin pitänyt mennä, ei
mun mielestäni, eikä käsittääkseni myöskään hänen mielestään.
Mä
aina ajattelin, että jos jotain tapahtuu, se tapahtuu niin että me
tutustumme hiljalleen paremmin ja paremmin, etenemme sitten sitä muka
johonkin suuntaan, ja asiat menee omalla painollaan.
Nyt
kuitenkin tuntuu että kaikki tapahtuu ihan liian nopeasti ja mulle
iskee paniikki. Nyt en yhtäkkiä tiedä mitä ajatella, mitä haluan tai
mitä haluta. Vielä vähemmän tiedän mitä hän haluaa. Enkä ole edes varma
haluanko tietää. En osaa ajatella yhtään miten reagoisin, ajatteli hän
sitten positiivisesti tai negatiivisesti. Ehkä parempi etten saa
koskaan tietää, tai ehkä ei. En osaa päättää.
Tällä hetkellä
seuraavan askeleen ottaminen tuntuu kovin vaikealta ajatukselta. En
ehkä halua mennä yhtään pidemmälle, ja kuten sanoin aikaisemmin, en
todella tiedä haluaako hänkään, tämä on vaan mu omaa sekavaa ajattelua.
Noin muuten viikonloppu oli oikein piristävä, ja nyt tuntuu
hyvältä palata takaisin arkeen. Torstaina meille tulee
työharjoittelija. Hänen täytyy tehdä harjoittelu kennelissä, mikä on
musta vähän hassua, kun en miellä tätä kotiani miksikään varsinaiseksi
kenneliksi. Onneksi sattuu olemaan edespentuja juuri tällä hetkellä.
Toivottavasti nyt vaan keksitään paljon puuhasteltavaa, ettei aika käy
pitkäksi. Suurin osa hänen harjoittelustaan kyllä sattuu minun
syyslomalleni, joka on toisaalta hyvä, jotta voin mahdollisimman paljon
"opastaa" häntä kotona, mutta toisaalta olisin voinut syysloman aikana
puuhata myös jotain, esim. reissata. No, näin tällä kertaa.
Joka
tapauksessa, melko mielenkiintoinen viikko tulossa, joten ehkä en ehdi
edes stressata tätä tilannetta, ellei HÄN satu kävelemään vastaan, joka
ei ole ollenkaan mahdottomuus...
Tervetuloa mun elämään, se on yhtä kaaosta
Hetken mieliala : hämmentynyt
Nora (numeroa liian pieni)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti