Ei vanha mutta vaivanen

Jestas että voi nuori ihminen olla vaivanen. Tänään ei ole tullut
mistään mitään taas kipujen takia. Koko yläselkä, niskat ja hartiat
taas niin jumissa ja kipeät, ettei paljoa ranka taivu. Samasta syystä
on sitten ollut päänsärkyäkin koko päivän. Kuinkahan kauan vielä menee
ennen kuin pääsen lääkäriin asti.


Pidimme alkeiskurssilaisille hauskat leikkimieliset kisat. Rata
itsessään oli melkoisen vaikea, ja kurssilaiset taisivat olla
aavistuksen kauhuissaan. Mutta lopulta sitten paljastimme, että
joutuvat myös itse menemään esteet putkea, puomia ja pöytää
lukuunottamatta, ja koira kiinnitetään vyöllä olevaan flexiin, johon ei
tietenkään saa koskea. Me kuvittelimme toisen kouluttajan kanssa että
saamme nauraa makeasti, mutta mitä vielä. Kaikilla oli koirat älyttömän
hienosti kuulolla, eivätkä tehneet juurikaan virjeitä. Vähän ehkä
tylsää..

Jouduimme menemään saman vielä itsekin, mun
koirilla, ja olin tosi yllättynyt Danasta, kun se meni vieraankin
ihmisen kanssa todella mainiosti. No, lihapullan voimalla :D


Treenasin hiukan omien kanssa kontakteja, keppejä ja keinua. Ihan hyvin
meni, paitsi että se meidän uusi keinu on kyllä vähän kökkö. Hyppii ja
pomppii kuin mikäkin. Toivottavasti nuo menee keinun kunnolla kisoissa,
kun keinuvarma Fanikin hyppeli keinulta pois tänään :(

Ensi viikolla on vielä ulkopuolisen kouluttajan vetämät treenit ennen kisoja. Hyvä homma, niistä on aina hirmuisesti hyötyä.


Huomenna on ihan vapaa päivä! Ihanaa! Koitan viimein siivota.
Viikonloppuna pitäisi tulla pennun ostajaehdokkaita kylään. Toivon
ainakin niin. Pikkupennuista kaksi avasi silmänsä tänään, päivää vaille
2-viikkoisina. Loput avaavat varmaan sitten huomenna. Jännityksellä
odotan ainakin mustasilmäisen Niken silmien avautumista, se on varmaan
veikeä näky. Jännitän myös PellePellen (mustakorva) silmien aukeamista,
sillä sillä on toisen silmän sisäkulma musta. Lieneekö joku toinen
pentu iskenyt turpaan jo pienenä :D Ovat kaikki kyllä niin vahvoja
voimapusseja että alta pois. Ja päät, ne on aikamoisia virtahevon
päitä. Yllätyksekseni pentulaatikossa ei enää ole myöskään ainoatakaan
kokovalkoista, sillä Pumalle on tullut korvan juureen musta läntti.
Pigmentit on oikeastaan kaikilla aika hyvät, nenuissa siis, ja olleet
jo pitkään. Yhdellä taitaa vielä olla hiukan possunenu, muilla onkin
ihan pikimustat. Itse asiassahan niillä valkopäisillä oli jo
syntyessään suht mustat nenät, vaikka useimmiten russelinpennut
syntyvät pinkkinenuina. Ainakin meillä. Toivottavasti niille tulisi
muutenkin isänsä vahva musta pigmentti.

Ai niin, sain
toissapäivänä kutsun serkkuni kihlajaisjuhlaan, ja nyt mulla on sitten
aivan ihana uusi mekko, juhlaa varten :) En malta odottaa niitä juhlia,
koska ajattelin että laitan tuon mekon vasta silloin ensi kertaa
päälleni :)

Odotan kyllä muutenkin. Juhlat on silloin
tällöin ihan kivoja, ja niissä näkee vanhoja tuttuja, tässä tapauksessa
sukulaisia. Meidän suku on hiukan erikoinen, mutta suku silti. Samasta
suvusta toinen serkkuni on kuulemma mennyt naimisiin pitkäaikaisen
tyttöystävänsä kanssa. vain todistajien läsnäollessa, tms. En tiedä
koska, kuulin vain.

Hauskaa että serkut vakiintuvat. Mulla
ei ole Suomessa kuin kaksi itseäni nuorempaa serkkua, ja vasta nyt
lähiaikoina mun serkut ovat alkaneet paukahdella naimisiin. Ensimmäinen
oli isän puolelta vanhin serkku, ja nyt sitten nämä äidin puolelta
kaksi vanhinta. Jos me ikäjärjestyksessä mennään, ja tällä tempolla,
niin mä en ole vuorossa ikinä. Ja toisaalta, mähän en edes ole
suunnitellut ikinä meneväni naimisiin, joten sääli niitä mua nuorempia.
Saavat ikuisuuden odottaa. Vain yhdelle mun serkuistani on tähän
mennessä siunaantunut lapsia. Tälle isän puolelta vanhimmalle, kaksin
kappalein jo. eika heikosti sikiävää porukkaa taidetaan olla. Vai
ollaanko me sitten vaan hitaasti kypsyviä. Tiedä häntä.

On
kuitenkin hauska että mullakin on serkkuja. Toivottavasti mun omillakin
lapsilla tulevaisuudessa olisi sellaisia. Mähän olen ainoa lapsi, joten
äidin puoleltaan he eivät voi serkkuja saada. Tässäkin kohtaa jätetään
vastuu siis sille isälle, josko sellaista koskaan edes löytyy.


Mä olen melkein heittänyt kirveen jo kaivoon. En viitsinyt kuitenkaan,
kun vasta viikko sitten vaari sen minulle osti, se voisi olla
epäkohteliasta. Silloinkin kun mummi ja vaari kävivät täällä, niin
mummi alkoi puhua siitä kuinka minun pitäisi hankkia mies ja niin
edespäin. En kehdannut sanoa, että kuka tämmöistä huolii.


Kai mulal on vaan huono tuuri. Tai en oikeastaan tiedä enää itsekään
mikä on mennyt vikaan. oon kai vaan turhan kranttu, ja sitten kun
löydän jonkun, joka vastaa mun ihanteitani (voiko näin sanoa?), niin
aina menee ristiin, ja mä en sitten ole sopiva sille toiselle
osapuolelle. Tai sitten on jokin muu este. Luulen että mut on
tarkoitettu vanhaksi piiaksi koirien kanssa eläjäksi.

Hah,
ja teoria piti taas paikkansa. Jälleen kerran minut kohdannut on
vakiintunut. Jälkeenpäin. Heh, on se aina yhtä ironista, tavallaan.


Mutta, en mä masennu. Kompastelen, ja joskus kaadun, mutta aina oon
noussut takaisin, ja pää pystyssä kulkenut. Bälillä on kyllä tullut sen
päiväisissäkin mutaojissa ryvettyä, että jälkeenpäin on mietityttänyt
että millä hitolla on selvinnyt puhtaaksi ja kuivaksi. Mutta on vaan,
ja taas on porskutettu.

Yksi asia mua ahdistaa tällä
hetkellä. Mä olen haavoittuvainen. Kamala tilanne mulle, joka
normaalisti olen vahva kuin.. mikä on niin  vahva? Kallio. Nyt on
kyllä pinta niin säröillä ettei ennen ole ollut. Inhoan tätä tunnetta,
vaikka se onkin ihan inhimillinen, ja olen sen ansiosta ehkä enemmän
ihminen kuin koskaan ennen. Tai ainakaan vuosiin ja taas vuosiin.
Haluaisin toisaalta olla taas oma vahva itseni. Mutta kun periaatteessa
nautin siitä että tunnen. Vaikka tuntuu h*lvetin pahalle, niin silti tuntuu. No, ehkä senkin asian kanssa on vain opittava elämään.

Nyt haluan katsoa vähän jotain komediaa, ja mässäillä karkkia. Sitten nukkumaan.