maanantai 17. syyskuuta 2007

Viihdeviikonloppu


Viime viikonloppuna päätin vihdoin pitkästä aikaa siirtyä viihteelle. Diva täytti 10vuotta, siellä oli poikien keikka perjantaina, ja lauantaina kutsujuhla, jossa tietysti tarjoilu pelasi.

Viime viikko oli rakka, perjantaihin asti. Koko ajan oli kiire, ja siksi ahdisti, ja pinna oli kireällä, joten perjantai-illan illanvietto tuli kuin tilaukseen.Vihdoinkin sai rentoutua.

Oli ihana nähdä paljon kavereita, ja aamulla oli tosi hyvä olo, rentoutunut. Se ei ehkä ihan pelkästään ollut baaritunnelman ansiota, mutta kuitenkin.

Lauantainakin oli kivasti kavereita liikkeellä, kiitos kaikille jotka viikonloppuna pitivät seuraa, mulla oli oikeesti hauska viikonloppu!

Yksi kaveri lauantaina heitti lauseen: "Elämä on sellainen, että se vie eteenpäin." Itselle tuli vain mieleen, että toisia vie, toisia ei. Hänen elämänsä on muuttunut paljon sinä aikana kun me olemme tunteneet. Itse olen huomannut että olen aika lailla palannut takaisin siihen pisteeseen, jossa olinkun muutin Lahteen. Toki asunto on vaihtunut, ja mä olen vanhentunut, mutta periaatteessa kuitenkin. Tässä sitä ollaan ja junnataan paikallaan. Mutta, kaippa tää tästä.

Hirveän sekavaa tekstiä, olen pahoillani, mutta minulla on kamalaa vatsakipua, joten en pysty keskittymään. Kasotaan jos pureskellaan tätä jossain vaiheessa tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti