Reissulikka, todenteolla

Huh, nyt on tehty reissua toisen perään ja koettu paljon, hyvää, pahaa ja siltä väliltä. Kuukauden kirjoitustauon jälkeen on vaikea kirjoittaa. En yhtään tiedä mistä aloittaisin.

No, ainakin aloitimme kisauran ponskun kanssa. Rokki osallistui harjoituskisoihin sekä raviohjelmaan, että kahteen esteluokkaan (max.40cm ja 50-70cm). Kouluosuus oli kammotus, siis mulle tietysti kun mähän inhoan kisata koulua, mutta myös ponille, koska koulukentän reunalla on matalat valkoiset aidat jotka syö pieniä poneja aamu-, ilta- ja välipalaksi, joten niiden lähelle ei kannata mennä. Yli 50% saatiin kumminkin, että ihan kiva, muistin sentään radan :D

Esteet.. no, ensinnäkin, tämä esterata olikin kinkkisempi kuin luulin. Se sisälsi maasto-osuuden jossa oli kaiken maailman kammotus erikoisesteitä tiellä ja pellolla. Ne olivat pienen ponivarsan mielestä kovin kammottavia, ja niitä piti joko kieltää ihan kunnolla, tai ainakin hypätä pysähdyksistä. Kun  kavuttiin kentälle, ei erikoisesteet haitanneet enää mitään, ponin logiikalla: "Nää on kentällä, ja kentällä mä oon ennenkin hypännyt" - juu.. niinpä.

Tämän jälkeen poni oli jo aika puhki ja mietin viitsinkö lainkaan mennä sillä enää toista esterataa (samat maasto-osuudet, yksi korkeampi puunrunko, ja rataesteet korotettu). Halusin kuitenkin mielenkiinnosta, eläinten käyttäytymistieteitä opiskelevana, kokeilla miten poni suhtautuu näihin kummastuksiin toisella yrittämällä. Ja, kuten hiukan arvelinkin, tällä kertaa mentiin koko rata korvat hörössä täydellä höyryllä ja poni-innolla läpi, puhtaasti. Toin kentän jälkeen seurasi harmillinen pukitteluosuus, joka oli tullut meille kaikille tutuksi jo matalammalla radalla. Tämä vei meiltä aikaa ja pudotti sijoituksen kolmanneksi. Ihan hyvin kuitenkin ensikertalaisilta, ja ottaen huomioon että ponskukin on tosiaan vasta 4v.

Seuraavaksi mennään ihan vaan rataesteille, tosin, ne saattaakin olla sitten maneesissa, ja ans kattoo mitä mörköjä maneesit pitävätkään sisällään.

No, sitten lähdin kohti uutta manteretta. Afrikassa en ennen ole käynyt. Matkustin Tunisian lämpöön viikoksi. Reissu oli ihana. Aurinko paistoi lähes koko loman, ilman lämpötila oli yli 27, vettä satoi viimeisenä päivänä, huimat puolisen tuntia. Paikka oli mukava, tosin sen tutkimiseen oli aivan liian vähän aikaa. Iltahulinat oli hauskoja, ja sain ilokseni myös tutustua paikalliseen elämään ihan aitiopaikalta. Ruokaravintoloissa valikoima oli odotettua pienempi, mutta ruoka kyllä hyvää ihan joka kerta. Hotelli oli aika ihana, kaksi allasta vesiliukumäet ja kaikki. Myös hieroja löytyi, ja kertaalleen kävinkin puolen tunnin kokovartalo hieronnassa, ja kyllä oli ihanaa.

Kun kotiuduin Tunisiasta, ehdin olla yhden kokonaisen päivän kotona, kunnes lähdimme Latviaan koiranäyttelyreissulle erittäin hyvän ystäväni kanssa. Matka oli ihana, matkaseura paras mahdollinen. Meillä oli superhauskaa koko reissun ajan. Ja kaiken päälle koiratkin menestyivät. Sijoitusnarttuni Kerttu voitti junnuluokan, jossa kilpailijana oli kaunis eestiläinen junnuvalio. Näin ollen Kerttu sai ensimmäisen junnusertinsä, ja oli lopulta vielä ROP. Ryhmäkilpailussa norjalainen tuomari jätti Kertun vielä kuuden parhaan terrierin joukkoon, kunnes kätteli meidät ulos juuri ennen ensimmäistä sijoitusta, aika hienosti ensikertaaiselta ryhmäkehässä. Kertun isä Jätti oli VSP ja sai sertin, tullen sekä Latvian että Baltian muotovalioksi. Upeeta! Myös Ketun uusi paraskaveri, Edith, voitti oman luokkansa, oli PN2 ja sai sertin! Mahtavaa!

Seuraava näyttely meillä on Kertun, ja monen muun omistamani tai kasvattamani koiran kanssa Lahdessa puolentoista viikon kuluttua. Toivottavasti ehdin seuraamaan näyttelyä kehän kiertämisen lisäksi.

Olen myös päättänyt että Kerttu pääsee pian äitiyslomalle, sillä aion aikaisemmista suunnitelmistani poiketen astuttaa sen jo seuraavasta juoksusta. Urosvalinta on vielä avoin, tai siis olen jo kysellyt ihastelemaani urosta, mutta nyt odottelemme uroksen omistajan vastausta.

Lomamatkani aikana myös Fani kävi pyörähtämässä radalla, se edusti Mariannen kanssa russeliyhdistystä joukkuepiirinmestaruuksissa. Marianne ja Fani eivät ennen tuota olleet yhden yhtä estettä yhdessä menneet, eikä Fania ole koskaan ennen kukaan muu ohjannut kuin minä. Kuitenkin Marianne ja Fani saivat upeasti tuloksen, ja russelijoukkue tuli neljänneksi. Kuuleman mukaan rata oli todella kinkkinen, ja hyllyjä oli tullut paljon. Hienoa Fani ja Marianne! Hyvä tietää että on olemassa joku, jonka kanssa Fani menee hienosti, jos joskus toistekin tarvitsen tuuraajaa kisoihin.

Nyt olen vihdoin kotona, ja sekin on aika ihanaa. Polvipentele vaan tuntuu nyt vihoitelevan. Taidan ottaa särkylääkettä ennen nukkumaanmenoa, sillä viime yönä kertaalleen heräsin sietämättömään kipuun.