tiistai 29. tammikuuta 2008

Tripping


Joo, ei ole tullut vedettyä mitään vahvempia.  Viime viikonloppuna tuli vain reissattua.  Kävimme Mariannen ja Vilin kanssa Oulussa. Marianne ja Vili pääsivät siis viime vuonna b-maajoukkueeseen, ja heidän toinen bemarileirinsä järjestettiin Oulussa. Marianne pyysi minua avustajaksi, ja totta kai lähdin innoissani mukaan. Mikäs sen parempaa kuin päästä kuunteluoppilaaksi huippujen oppiin. (No ehkä se että pääsis itse koulutettavaksi.)

Oli oikein mukava ja antoisa viikonloppu. Mitä nyt yläselkä on jälleen paskana autossa huonossa sennossa istumsien jäljiltä. Nyt olis varmaan aika varata hieroja, ja ehkä lääkäri?

Toissa viikonlopun treenit jäi sitten väliin, kun kouluttaja oli sairastunut. Oleme harjoitelleet kyllä Fanin kanssa ahkerasti kontaktia koton, mutta nyt pitäs päästä oikeille esteille. Suunnittelen tässä juuri että missä välissä tällä viikolla pääisin hiukan treenailemaan.

Sunnuntainahan meillä on vuoden ensimmäiset kisat. Niiden suhteen ei odotukset ole korkealla, juurikaan siksi, että alla on huima tauko. Fani varmaan vetää kamalat kierrokset vaan. Mutta jos edes toiselta radalta saadaan tulos, niin ihan mahtava juttu!!! Kaikkemme yritetään kuitenkin.

Lauantaina taas on Fiini-neidin elämän ensimmäinen näyttely. Myös Kertun piti tulla mukaan Keuruulle, mutta valitettavasti Kerttu oli onnistunut saamaan lasinsirun jalkaansa, eikä siksi pääse paikalle. Harmi, olisin halunnut sille vielä yhden näyttelytuloksen ennen pentuja. Mutta ehkä 1xEH ja 3xERI, 1xjunSERT riittää. Juoksu on kuulemm jo ihan tuloillaan. Kerttu meneekin pian silmä- ja polvitarkastuksiin. Smulan ja Tessu ovat jo käyneet, ja kaikki oli ok.

Nyt painun pehkuihin, jotta jaksan taas huomenna työpäivän. Tylsä viikko edessä, huominen vielä iltaa, ja sen jälkeen loppuviikko 8-16 :(





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti