tiistai 12. toukokuuta 2009


Huoh, tuntuu ettei millään meinaa ehtiä tehdä kaikkea mitä pitäisi. Blogin kirjoittaminen siis aina vaan jää.


Tänään kuitenkin sain vihdoin aikaiseksi jotain, josta olen haaveillut jo pari vuotta. Ostin aiva ihanan sohvapöydän. Ja löysin sen vielä tarjouksesta ihan hullun halvalla. Ostin myös uuden olohuoneen maton, kuten aina pentujen jälkeen on tapana ollut ;) Kauppaan jäi vielä lipasto, jollaista olen myös etsinyt pitkään. Sen käyn poistamassa huomenna. En malta odottaa että pääsen järjestelemään huonekaluja. Nyt on ehkä siksikin kivempi sisustaa, kun on joku joka auttelee huonekalujen siirtelemisessä. Yksin se on jotenkin kovin tuskaista.


Huomenna siis toivottavasti saan olkkarin jo edes vähän sen näköiseksi kuin olen aina halunnut. Kesällä tulee lisää uusia huonekaluja, ja seiniäkin pitäisi maalata. Jouluksi pitäisi koti olla viimein kunnossa. En malta odottaa!


 


Mun isän Musti oli meillä pari viikkoa hoidossa. Se on aivan valloittava tapaus. Fiinin mielestä se on kuriton kakara jota täytyy  paimentaa ja kurittaa. Musti taas oli sitä mieltä, että se kostaa Fiinin aiheuttamat kärsimykset pienemmilleen, ja kiusasi pentuja minkä kerkesi. 


Fuula taas on Fiinin mielestä kauhean neutraali tapaus toistaiseksi. Fuula on aika rauhallinen pentu, ja elää välillä vähän omassa maailmassaan, niin Fiinikin on päättänyt antaa sen olla rauhassa.


Fuula on kulkenut mun mukana hallilla treeneissä. Se on supersosiaalinen ja reipas. Se ei oikein tunnu hätkähtävän mistään. Se saattaa hetken ihmetellä uusia juttuja, ja sitten jatkaa puuhastelujaan. Kivan luonteinen pentu siis.



Mustin, Fiinin ja Turbon kanssa käytiin vähän mätsärissä harjoittelemassa. Taivaalta satoi suunnilleen akkoja, mutta koirat esiintyivät kauniisti. Jopa Musti yllätti minut, se kulki kauniisti hihnassa ja seisoa patsasteli ihan itsekseen. Hyvä homma, sillä olen ilmoittanut sen pentunäyttelyyn. Ehkä kehdataan lähteä sinnekin siis.


Fani meni tänään treeneissä hirmu kivasti. Se ei varastellut, otti kontaktit hyvin, ja oli hanskassa. Ohjaaja oli välillä vähän laiska kylläkin. Torstaina täytyy lähteä möllikisoihin testaamaan kuinka käy, varastaako, ja miten menee kontaktit. Ajattelin Fiininkin ottaa mukaan kisaamaan. Ainakin möllirata mennään Fiininkin kanssa. Luultavasti harjoitellaan myös kisaavien rata, mutta Fiini ei ihan kaikkia esteitä suorita edelleenkään varmasti (kepit, keinu, rengas, mrrr).


Kertun pennuista on meillä enää Fuula ja Salli, joka muuttaa mun  toisen kasvatin luokse asumaan ensi torstaina. Martta lähti sijoitukseen emänsä Kertun luokse. Sijoitimme Martan yhdessä kasvattajakaverini kanssa, koska pentuja tuli vain neljä, ja kysyntää oli kovasti kyseiselle yhdistelmälle.


Jussi taas lähti toisen russelin kaveriksi aktiiviseen agilitykotiin. Kiva pästä vertailemaan Jussin ja Fuulan agilityedistymistä tulevaisuudessa.


Enää siis muutama päivä, niin kaikki pennut ovat lähteneet. Sitten kotiin jää vain omat koirat, ja Turbo. Kauaa ei tosin saa omalla kokoonpanolla hengähtää, sillä olen luvannut ottaa kasvatin meille hoitoon muutamaksi viikoksi. Onneksi ko. kasvatti on ollut meillä pitkiäkin aikoja, ja sulautuu hyvin meidän laumaan.


Ensi sunnuntaina lähdetään lomareissulle Pohjanmaalle. Käydään matkalla kasvattajaystäväni luona kylässä, sekä tapaamassa erästä toista rakasta ystävääni. Mua itseäni eniten tietysti jännittää tavata miehen perhe ensimmäistä kertaa. Koirat pääsevät hyvää hoitoon reissun ajaksi, joten niiden suhteen ei tarvitse huolehtia sentään.


Nyt taidan alkaa valmistautua yöpuulle. H tulee kohta töistä, ja pääsen sitten käpertymään kullan kainaloon Pusu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti