perjantai 1. toukokuuta 2009

Pitkästä aikaa hetki rauhassa koneella


Onpa ehtinyt vierähtää pitkä tovi viime kirjoituksesta.


Pennut syntyivät, Lotta sai vain yhden poikapennun, ja Kerttu neljä, yhden pojan ja kolme tyttöä. Lotan Kikero on jo muuttanut uuteen kotiinsa, eilen. Ja kohta Kertun pennutkin ovat jo niin isoja että muuttavat pois. Tosin yksi tytöistä jää meille asumaan. Fuula on todella kaunis ja reipas pikkupentu. Odotan suurella mielenkiinnolla minkälainen sydäntenmurskaaja siitä vielä kehkeytyykään.


Fuulan siskoista pitäisi vielä valita toinen sijoitukseen. Sijoitamme pennun yhdessä kasvattajakaverini kanssa. Hän kävi tänään viimeksi pentuja katsomassa ja mietimme vielä hetken kumman valitsemme sijoitukseen. molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa.


Olen myös tehnyt alustavan varauksen yhteen ulkopuoliseen pentuun, joka olisi menossa sijoitukseen eräille tuttavilleni, jotka ovat jo jonkin aikaa odottaneet minulta pentua.


 


Koirajuttujen lisäksi on ehtinyt tapahtua paljon muutakin. Minä, ikuinen sinkku, elän onnellisessa parisuhteessa ja olen korviani myöten rakastunut. Hassua, aina olin kuvitellut, että joskus jos löytäisin miehen, haluaisin varmasti paljon omaa aikaa, mutta nyt en malttaisi millään olla erossa tuosta. Ihan uskomatonta miten voikaan kiintyä toiseen ihmiseen.


 


Olin myös Prtugalissa lomamatkalla äitini kanssa, vettä satoi suurimman osan ajasta, mutta oli kuitenkin koko ajan yli 17 astetta lämmintä, kun Suomessa taas satoi räntää ja oli välillä pakkasta. Parina viimeisenä lomapäivänä saatiin nauttia oikein kunnon helteestäkin rannalla ja uima-altaalla.


 


Saanko esitellä, uusi perheenjäsenemme, Fuula (Kisentel's Something Stupid):



 



 


Sitten muutama lomakuva Portugalin Alvorista:


 



 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti