keskiviikko 1. elokuuta 2007
Missä mennään?
Elokuu.
Onko elokuu sitten syksyn alkua, vai kesän loppua, se selvinnee pian.
Tänään on tuntunut syksyltä. Viikonlopuksi ovat luvanneet kesäisiä
kelejä. Ihanaa, sillä meillä on suunnitelmissa kaverin kanssa reissu
Kouvolaan Kuninkuusraveihin.
Mun elämässä on menossa selvä syksy jo. Talvi tulee, niin kylmää
puhaltaa. Voimat on loppu, ja syysmasennusta pukkaa. Toi on muuten aika
hauskaa, on syysmasennusta ja kevätmasennusta, ja milloin mitäkin
masennusta, vaikka tosiasiassa masennukset kai kuitenkin johtuu ihan
muusta kun vuodenajoista.
Mun tärkeä kaverini ilmoitti että tulee taas pitkästä aikaa Lahteen.
Tajusin tuossa illalla olevani itse tuolloin Tallinnassa, tosin vain
sunnuntain, toivon mukaan. Täytyy muistaa kuitenkin pikaisesti ilmoittaa asiasta mun kaverille.
Tallinnaan olen menossa koiranäyttelyyn. Mun kasvattini on ensimäistä
kertaa junnuissa, ja olen luvannut esittää myös yhden toisen rotuisen
koiran. Täytyy tutustua niiden esitystapaan vielä tässä lähiaikoina.
Meidän pennut on jo isoja. Isommat pennut ovat yli 5-viikkoisia, ja
syövät jo ahneesti kiinteää ruokaa. Emo ei niitä enää kovin paljoa
imettele. Kun niille laittaa kupillisen kiinteää, niin 5 minuutin
kuluttua kuppi on tyhjä. Toivottavasti säilyttävät ruokahalunsa aina.
Nirso koira on aika tylsä mun mielestä.
Pienemmät pennut on todella pulleita.
Mulla ei ole koskaan ollut noin pullukoita pentuja, en ainakaan muista.
Ne ovat kaikki keskenään lähes samanpainoisia, mikä sekin on aika
uutta. Kaikilla on vahvat isot päät, joissa on todella lyhyet ja leveät
kuonot. Saa nähdä mimmoisia jötkäleitä niistä mahtaa kasvaa. Ne muuten
ottavat jo vahvoja askeleita, vaikka simmut on vielä kiinni. Tosin, ei
enää ihan liimatiukasti, joten voi olla että nämä alkavat katsella
maailmaa jo melko nuorina veitikoina. Ihmeellisen varhaiskypsää
porukkaa.
Kävimme myös katsomassa tuontiurokseni toisia pentuja, jotka ovat
suunnillen samanikäisä kunnämä meilläkin olevat. Samanmoisia jötkäleitä
nekin olivat. Uros tuntuu olevan melko vahva periyttäjä. Toivottavasti
periyttää vain ja ainoastaan kaikkia hienoja ominaisuuksiaan :)
Olimme tänään Fanin ja Danan kanssa jälleen treeneissä, ja treenit meni
taas huippuhienosti. Innostuin siitä viimein hankkimaan
agilitylisenssin, ja samantien ilmoitin kummankin koiran kahden viikon
kuluttua oleviin Riihimäen kisoihin.Fanin kanssa on pakko hioa
kontakteja ennen sitä. Täytynee käydä vapa-ajalla reenailemassa
itsenäisesti. Danan kanssa taas on pakko ottaa keinua, ja muistutella
kepeistä. Hullu minäkun meni Danankin kisoihin ilmoittamaan. Mutta,
onpahan ainakin pellenumeroa yleisölle, kai se on kiva että
agikisoissakin saavat viihdykettä. Ilmoitin molemmat myös russeleiden
rotumestaruuksiin. Järjen riemuvoitto tuokin :D No, Fani nyt juu, mutta
etä Danakin. Saa nähdä kuinka paljon saan hävetä kun päästän "rasvatun
salaman" siellä irti :D Samana viikonloppuna tulee olemaan vielä
joukkuepiirinmestaruudet joihin uskon että ainakin Fani lähtee meidän
seuraa edustamaan, todennäköisesti myös Dana. Ai että.. Saa nähdä
meneekö kisainnostus näiden muutamien kisojen jälkeen ohi taas
hetkeksi. Olisipa tässä jotain möllikisoja nyt ennen noita virallisia.
Torstaina olisi P-HAU:lla, mutta vetämäni alkeiskurssi on juuri
torstaisin, joten sinne emme pääse harjoittelemaan. Meillä on siis
ainoastaan yhdet treenit enenn seuraavia kisoja. Ja siis ennen Danan
ihkaensimmäisiä kisoja. APUVA!!
Ilmoitin myös Toope -the mäyräkoiran- ensimmäiseen näyttelyynsä, tosin
ihan vain pentunäyttelyyn. Saa nähdä kuinka mahtaa käydä. No,
harjoittelemaanhan sinne mennään.
Kai tästä tarvii kohta kömpiä yläkertaan nukkumaan. Olisin itse asiassa
mennyt jo, mutta hoksasin yhtäkkiä, että täällä on hitsin vilakka,
joten aloin lämmittämään huushollia. Ja tässä sitä yhä ollaan.
Huomenna ei ole kiire mihinkään, iltapäivällä tulee trimmattava, mutta
haluaisin päivällä ehtiä kyllä siivota täällä, sekä vanhalla asunnolla.
Ja, käydä kaupoilla. Kaikenlaisia hankintoja täytyisi tehdä. Eli,
suhteellisen aikaisin olisi noustava kuitenkin. Muutenkaan en enää
tykkää nukkua turhan pitkään. Olen saanut melko hyvän unirytmin päälle.
Ai juu, ja opinnot alkaa elokuussa, huuuiii jeee :D Aivan ihanaa päästä tekemään vihdoin sitä mikä on oikeasti lähellä sydäntä.
Kyllä tämä mun elämäni vielä kesäksi kääntyy, ennen joulua, veikkaan mä :) Nyt menen näkemään aurinkoisia unia!
perjantai 20. heinäkuuta 2007
Valvojaiset..
Synnytys on jo näin *näyttää sormilla* lähellä.. ei tässä malta
nukkumaan mennä. Eilen Nasu söi vielä ahneesti yölläkin ennen nukkumaan
menoa. Aamulla ei sitten ruoka enää malttanut. Puolen päivän jälkeen se
siirtyi pentulaatikkoon makoilemaan, eikä ole sieltä juurikaan sen
jälkeen poistunut. Iltapäivällä alkoi petailu. Ei muuten kylläkään
kertaakaan oo mun nähteni pedannut, mutta joka kerta kun menen
yläkertaan, on vällyjä myllätty joko pentulaatikosta tai sängystä.
Tai ei enää. Nyt on se hetki kun odotellaan H-hetkeä. Lämmöt oli jo
pitkään alhaalla. Äsken oli jo hetkellinen läähättelytukio tuossa.
Polttoja siis on jo. ei varmaan ene enää kauaa ennen kuin ensimmäinen
kakara on maailmassa. Ainakin toivon niin.
Nyt on pidettävä tupakkitauko, ja kohta tarkastamassa tilannetta :) Lisää tekstiä pian.
klo.07.06:
Olin juuri nukahtamassa kun alkoi tapahtua. Viimein klo. 05.05 suuren ponnistusten sarjan myötä syntyi ensimmäinen POIKA.
Täytyy myöntää, suusta pääsi ruma sana: "perkele valkonen". No, olihan
sillä onneksi toisen korvan juuressa mustaa, ja toisessa korvassa
muutama pilkku, jipii :)
Tätä poikaa sitten pestiin ja
hoivattiin, ja paljon, poika on ponteva, meni suoraa päätä tissille ja
imee kuin viimeistä päivää. Punnitsin sen yhdessä välissä. 228g, ei
mikään ihan pieni, mutta ei myöskään niin suuri kuin miltä näytti.
Seuraava POIKA syntyi klo. 06.55. ja.. yllätys yllätys VALKOINEN. Näinpä. Tätä toista sankaria en ole vielä ehtinyt punnita, sillä seuraava on jo matkalla maailmaan.
Maha on edelleen aika pallo. Nasu ei vielä taivu pesemään itseään.
Raportti jatkuu siis taas hiukan myöhemmin :)
klo.07.37:
Kolmaskin oli POIKA,
ja valkoinen, mutta tällä oli sentään silmät mustat :D aika veikeä, ei
muuttunut tytöksi vaikka kuinka kauniisti pyysin. Tämä kolmas syntyi
klo.07.28 ja painoa tällä herralla oli 235g. Toisenkin pojan ehdin jo
punnita, se painoi 250g, eli oli tähän mennessä suurin.
Saa
nähdä mitä nuo loput sitten ovat. Eli, raportti jatkuu jälleen
tuonnempana. Voisin haukata hiukan leipää tässä välissä, nythän on
aamupalan aika jo ;)
klo.09.23:
Neljäs POIKA
syntyi klo.09.15. Musta hännäntyvi, ja pyllyläntti. Saa nähdä saadaanko
naiskauneutta lainkaan tällä kertaa. Mä kun niin mielestäni tilasin
tyttöjäkin...
klo.16.27
Olen tässä jo kerennyt huimat 1,5 tuntia nukkumaankin. Tällä hetkellä
kaikki paperit yläkerrassa, joten en muista kellonaikaa, mutta
viideskin oli POIKA. Painoi noin 220g. Kumpikin korva musta.
Näin, siis poikaporukka, tosin, 10 meillä tällä hetkellä olevan pennun jakauma on 6+4, joten, aika tasanhan tuo meni :)
tiistai 17. heinäkuuta 2007
Suuren suuri maailma
Lilan pennut aloittivat eilen "koiran elämän". Söivät ensimmäistä
kertaa kupista velliä, ja sujui heti eka kerrasta lähtien mainiosti.
Tänään pääsivätkin ensimmäistä kertaa käymään pihalla. Täällä on
todella kaunis ilma.
Dana näki pennut ikkunasta ja tahtoisi kamalasti päästä hoivaamaan niitä. Mutta vielä ei ole Danan vuoro.
Nasu vaan odottaa ja odottaa. Ei vielä mitään sen kummempia merkkejä. Toivottavasti synnyttää tämän viikon aikana.
perjantai 13. heinäkuuta 2007
No comments
Eih, ei vieläkään kommentteja. Luulen että kukaan ei edes lue mun
marinoitani enää. Ihmekös tuo kun on menossa tämmöinen kamala
synkistely masistelu märistely kausi. Tuntuu kamalalta marista ja
valittaa koko ajan.
Olen kahtena iltana nyt rentoutunut rauhassa parin viinilasillisen
ääressä. harjoittelen jo ennakkoon, kun ystäväni tuolta jostain kaukaa
on taas pitkästä aikaa (juhannuksesta on ainakin miljuuna vuotta)
tulossa käymän luonani. Meillä on suunnitelmissa viikonloppu täys
juhlaa. Oikeasti emme ole suunnitelleet mitään sellaista, mutta kun
meidän voimamme yhdistyvät, meistä muodostuu semmoinen voimakaksikko,
että kaikki muuttuu juhlaksi.
Tämän lisäksi ensi viikonloppu on myös lopullinen (liian rankka sana,
pitäisi ehkä sanoa toistaiseksi viimeinen..) läksiäisjuhla ystävälleni.
Hän muuttaa piiiitkäksi aikaa pois täältä, Vaasaan. Vaasa on ihan liian
kaukana. Vaas akuitenkin on aina vaikuttanut ihan kivalta kaupungilta,
enkä ole koskaan Vaasassa vieraillut, joten jotain positiivista.
Toinen kaverini olikin jo luvannut että lähdemme yhdessä tämän ystäväni
luona käymään syksyn aikana. Tosin, saa nähdä kuinka ystävyytemme käy
pitkän yhteisen ajomatkan jälkeen.
Viinilasini vaikuttaa ei-ihan-niin-täydeltä (huomaa positiivinen
ajattelu), joten käyn tässä välissä täyttämässä lasini. Älä ihmettele,
jos pomppaan kohta aiheesta toiseen.
Olin viime lauantaina kaupungilla. Päätin että nyt on pakko lähteä ulos
ihmisten ilmoille. Otin auton alleni ja hurautin kaupunkiin. Kävin
divalla tervehtimässä tutut, mutta koska vaikutti suht hiljaiselta, ja
olin luvannut kaverilleni että tapaamme huoneella, niin lähdin sinne.
Olipa muuten avartava kokemus. On se jännä miten samassa kaupungissa
voi kahdessa eri baarissa olla niin eri ihmisiä. Huoneella oli
paaaaljon sellaisia ihmisiä joita en ole koskaan ennen tavannut. Tähän
tosin voi vaikuttaa sekin, että oli päivämäärä 070707, jolloin lähes
kaikki naimattomat olivat päättäneet astua avioon, joten paikalla oli
paaaaljon ulkopaikkakuntalaisia häävieraita. Jokatapauksessa, ilta oli
vähintäänkin mielenkiintoinen.
Tapasin myös ihmisen lähimenneisyydestä. Meidän välimme ovat jääneet
minulle epäselviksi, koska viimeksi kun tapasimme, saatoin hieman
loukata häntä., vahingossa tietenkin. Nyt hän oli selvästi
vilpittömästi iloinen tavatessaan minut. Kuitenkaan ihan kaikki ei
ollut ennallaan. en tiedä mitä ajatella. Minusta oli mielettömän kiva
nähdä hänet pitkästä aikaa, mutta en kuitenkaan tiedä kuinka suuri se
tunne oli, ja mistä se johtui. Luulen että olin vain iloinen pelkästä
jälleennäkemisestä.
Haluaisin päästä eteenpäin elämässä näiden ihmissuhteiden osalta. Se
tuntuu vain kovin hankalalta kun tiedät-kyllä-kuka (jos tiedät), aina
vaan kaihertaa mieltäni. Miksi kaiken pitää aina olla niin
monimutkaista? Miksei vain voi puhua suoraan? Itsehän olen aina ja
kaikessa muuten niin kovin suora, mutta oman tunne-elämäni suhteen olen
mykkä kuin, no, mikä sitten niin mykkä onkaan. En vaan uskalla sanoa,
enkä näyttää tunteitani. En halua loukata, enkä etenkään tulla
lokatuksi. Ja, kyllä hänkin varmasti tietää, tietää
On se jännä, haluaisin niin kovasti aina selvittää asiat, sekä tietää
totuuden, mutta en kuitenkaan osaa avata suutani. Kuitenkin, asiat on
toisinaan pantava vaakakuppiin ja laitettava asiat
tärkeysjärjestykseen. Joskus menetettävää voi olla lähes yhtä paljon
kuin saavutettavaa, ja tuolloin kannattaa jo miettiä, kumpi riski
kannattaa ottaa. Ja yleensähän ihmiset loppujen lopuksi kuitenkin
mukavuudenhaluisina pelaavat varman päälle.
No, se mikä on liian hyvää ollakseen totta, ei yleensä ole totta ;)
Tällä kertaa koira-asiat tähän loppuun:
Pennut leikkivät tänään ensimäisen kerran kunnolla. Hauskaa ettäjalat
eivät vielä ihan kunnolla kanna, mutta painimatsi pitää ottaa siskon
tai veljen kanssa :D Tänään kävi aivan ihana pariskunta kylässä.
Tapasin heidät jo viime viikonloppuna mätsärissä, mutta tänään he
kävivät meillä. Heille on ilo todella myydä pentu.
Nasun pennut eivät vielä tee tuloaan. Nasu itse näyttää siltä kun olisi
nielaissut jalkapallon kokonaisena, ja olotilakin ilmeisesti on sitä
luokkaa, sellainen ähinä kuuluu tuosta lattialta jalan vierestä.
Toistaiseksi ruoka maistuu todella hyvin ja Nasu on muutenkin pirteä.
Toistaiseksi ei siis pieniä possuja luvassa. Ajattelin pikkuhiljaa
kuitenkin alkaa tässä mittailla lämpöjä. Laskettu aikahan on
ensimmäisen astutuksen perusteella vasta ensi viikon keskiviikkona, ja
sitä seuraavista astutuksista mennään jo kahden viikon päähän, joten en
usko että pennut ihan vielä ulos tulevat. Saamme luultavasti nukkua
vielä rauhallisia öitä.
Lasi on vasta puolillaan, mutta aivot jo puoliksi tyhjät. Taidan mennä
rappusille hekeksi istuskelemaan, siinä on hyvä olla, poltella
tupakkia, siemailla viiniä ja miettiä syntyjä syviä. Siinä vietimme
Tiian kanssa myös suurimman osan juhannuksesta '07
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Ilmoja pitelee
Täällä on ällöttävä ilma. Ei sada, eikä paista, on vaan harmaata ja
koleaa. Yäk. Olimme koko aamupäivän koiruuksien kanssa pihalla, kun
yksi sijoitusnarttuni kävi kylässä. Meidän oli tarkoitus tämän Smulanin
kanssa lähteä lauantaina näyttelyyn Orivedelle, mutta Smulan oli
toissapäivänä toisen koiran kanssa metsässä juostessaan törmännyt
johonkin, ja yksi hammas meni poikki. Näyttely jää siis tällä kertaa
väliin, mutta ehkä menemme joku toinen kerta. Nyt siis saan keskittyä
täysin parsoniin, jonka olen luvannut viedä kehään, ja ajattelin jäädä
myös seuraamaan russelikehää, joka onkin paljon mukavampaa ilman
esitettävää.
Eilen kävin tapaamassa myös Toope-mäyräkoiraani. Poika on kasvanut aika
komeaksi.. ja isoksi. Pitkä kuin mikä, mutta vahva ja tasapainoisen
oloinen. Saa nähdä mitä muut (tai tuomarit) tykkäävät. Luonne Toopella
on ihan mahtava, enkä malta odottaa putkille sen kanssa pääsemistä.
Sijoitusnarttuni Nasu tuli maanantaina meille, ja se on aika valtava
jalkapallo. Synnytykseen on aikaa vielä ainakin viikon verran. joten
saa nähdä repeääkö/räjähtääkö se mahdollisesti vielä. Raukalle on
tullut 3kg ylimääräistä painoa jo, joka on reilusti ylipuolet sen
normaalipainosta. Aika rankkaa, etenkin kun tiineys on kuluttanut
lihaksia, eikä rasvaakaan ole juuri yhtään ylimääräistä. Onneksi juuri
nyt ei ole kamalat helteet.
Viime viikonloppuna olin
kasvattini Dooriksen kanssa näyttelyssä. Dooris sai H:n ja oikein kivan
arvostelun. Erityisen tyytyväinen olin maininnasta: "tasapainoiset kulmaukset ja liikkeet". Doo myös esiintyi kauniisti, ja arvostelun lopussa olikin maininta, "Esitetään edukseen"
Lilan
pennuilla on jo silmät auki ja ne touhottavat jo sopivasti, vielä
nukkuvat aika paljon kyllä. Alkavat olla joa aika ihanassa iässä. Kohta
alkaa sitten riiviöaika :D Toivottavasti saan pian jonkun kamerallisen
kylään, ja uusia kuvia vaaviloista.
maanantai 2. heinäkuuta 2007
Täyttä höyryä
Huh.. Tämä kuukausi on ollut aika hurja.. niin paljon on ollut kaikkea etten edes osaa ajatella ihan selkeästi.
Viime viikolla syntyi pentuja. Sijoitusnarttuni Lila synnytti
maanantaina viisi suloista pienen pientä pentua. Neljä tyttöä ja yhden
pojan. Juuri ennen synnytystä olin vielä ihan varma että pentuja on
noin kolme, sillä Lilan vatsa vaikutti todella pieneltä. Lopulta
ilmeni, että pennut olivat sitten vain tosi pikkuisia.
Nyt pennut ovat jo viikon ikäisiä ja aika isoja, ainakin verrattuna
siihen minkä kokoisia ne olivat syntyessään. Niin se aika vaan kuluu,
kohta ne jo avaavat silmät, alkavat kävellä, ja tulevat kunnon
riiwiöikään, ja sitten syntyykin jo seuraavat naperot, ettei vaan aika
kävisi pitkäksi ;)
Myös ulkomaantuontiuroksemme ensimmäiset pennut Suomessa ovat viimein syntyneet. Hauska nähdä mitä niistäkin kasvaa.
Danan kanssa eksyttiin agilityn möllikisoihin kun Fani oli hoidossa, ja
piti lähteä kaverin seuraksi kisoihin sitten. No, Dana otti ja yllätti
minut täysin tehden mölliradalla nollan, ja voittaen möllit. Seuraavana
päivänä startattiin toista kertaa, ja sielläkin tuli mölliradalta
vitonen, ja kisaavien radalta 10!
Tuossa jälkimmäisessä virheet olivat riman pudotus, ja toinen kun oli
u-putki A:n alla, emmekä olleet koskaan Danan kanssa kohdanneet
sellaista, niin varmistin yhden kerran liikaa, ja dana kiepsahti sitten
putken suulla.
Ei voisi paljon enempää tyytyväinen ja yllättynyt olla, kun mitä minä noiden kahden päivän jälkeen olin.
En ollut koskaan ajatellut alkaa Danan kanssa kisaamaan, mutta nyt
saatan joutua miettimään uudestaan tätä asiaa.. Tulevaisuus näyttää.
Faninkin kanssa pitäisi alkaa suunnitella jälleen kisoja, tällä
hetkellä ei vaan tunnu aika riittävän, katsellaan loppukesästä, jos
silloin olisi aikaa ja innostusta enemmän. Toisaalta, kohta täytyy
alkaa sijoituskoirien kanssa myös kiertää muutamia näyttelyitäkin,
mutta jospa syssymmällä sitten olis aikaa.
Aika tuntuu taas olevan niin kortilla, se on kyllä jännä. Tuntuu ettei
mihinkään muka ole aikaa, ja kaikki päivät valuu kuin hiekka sormien
välistä ilman että oikein mitään ehtii tehdä.
Tulevaisuus periaatteessa näyttää aurinkoiselta. Olen vihdoin löytänyt
sen mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, ja myös mahdollisuuden siihen.
Tästä lisää myöhemmin syksyn mittaan. Kiitos vaan kaikille
kannustuksesta!
Nyt lähitulevaisuudessa koitan keksiä jotain töitä itselleni.
Joutilaana olo alkaa tympiä, samoin ainainen köyhyys, yäk. Vaikka
toisaalta, olisihan täällä uudella talolla tietysti sitä tekemistä
vaikka millä mitalla, mutta se sitten taas vaatisi myös sitä rahaa..
Miesrintama.. no, rintamasta ei ihan voida puhua. Semmoista kun ei ole.
Mitään ei ole tapahtunut. Olen alkanut hiukan tässä jo asennoitua
siihen, että mitäpä jos sitä joutuu pakon edessä taipumaan
vanhapiikuuteen, ja joskus hamassa tulevaisuudessa "koiramummouteen",
tiedättehän kun on semmoisia "kissamummoja", jotka asuu yksin jossain
mökissä 5-10 kissan kanssa. No, kuvitelkaa mulle vaan kissojen tilalle
koiria... Erakko mikä erakko.
Tavallaan nyt on iskenyt lievä haikeus. Olisi toisaalta kiva kun olisi
joku jonka kainaloon käpertyä iltaisin katselemaan televisiota, jne.
No, kyllähän te tiedätte, kaikki sitä kaipaa toisinaan. Minä vain olen
alkanut kaipaamaan sitä nyt hiukan useammin kuin ennen. Mutta kyllä se
ohi menee taas. Toivottavasti.
Jotenkin se sitoutuminen edelleen tuntuu aika vaikealta ajatukselta,
mutta kuitenkin nyt jo ihan mahdolliselta. Pohjimmiltaanhan mä
kuitenkin olen periaatteessa "vakiintujatyyppiä". Haluaisin ihan
oikeasti perustaa perheen jonain päivänä, mielellään
lähitulevaisuudessa. Kuitenkin tarvisin sellaisen suhteen joka antaa
tilaa tarpeeksi. Ylenpalttinen kiehnääminen ei sovi mulle.
Ehkä jonain päivänä sitten kuitenkin löytyy joku, joka oikeasti on
suhteellisen samanlainen kuin mä. Itsenäinen, mutta kuitenkin haluaa
perheen. Ja tietenkin rakastaa koiria. No, ei kai se nyt niin paljon
ole vaadittu? Tuntuu vaan vaativalta tehtävältä, vai kuljenkohan mä
silmät kiinni? Enpähän ole vielä törmännyt mihinkään, tai ainakaan jos
olen, en ole pahemmin itseäni satuttanut, luulen.
maanantai 4. kesäkuuta 2007
Reissulikka part II
Ja seuraava ulkomaan näyttelyreissu suoritettu :)
Olimme kolmen ystäväni ja heidän koiriensa kanssa Virossa näyttelyreissulla. Reissu oli kaikin puolin onnistunut, aivan ihana!
Lähdimme jo perjantaina aamusta aikaisin, ja olimme Tallinnassa jo
hyvissä ajoin, joten ehdimme perjantain aikana kiertää kaupunkia ja
kaupunginlaitoja. Tuli ostettua kaikenlaista pientä kivaa :) Toki
käytiin ravintolassa syömässä, herkullisia kiinalaisia ruokia, nam.
Kävimme päivän aikana myös rannalla kävelyllä koirien kanssa, ihanaa :)
Lauantain ilma oli kaunis mutta tuulinen. Lauantaina oli myös
ensimmäinen näyttely. Kehä oli yllättäen reilusti myöhässä, joten
saimme melko kauan istuskella siellä auringon paahteessa,
lopputuloksena melkoinen punotus joka nassulla illalla. Kasvattini
viimeisimmästä pentueesta tuli omistajineen turistiksi paikalle, ja
kylläpä oli poika hauskan näköinen! Iso, mutta kiva, oikein ihana
poitsu, ja mikä luonne!
Päivän saldo oli meidän porukalle pu3, pn4 ja pn2. Oikein hienosti. Pn4
oli siis oma sijoitusnarttuni, joka oli myös luokkansa toinen. Ei
hullummin. Arvostelu oli myös todella kiva.
Näyttelyn jälkeen kiertelimme jälleen paikasta toiseen, ja kävimme
syömässä täytettyjä lettuja (niitä kreppejä siis ;) ) Illalla olimmekin
kaikki melko väsyneitä, ja yhden lasillisen jälkeen painuimme
pehkuihin.
Toinen näyttelypäivä, sunnuntai, oli yhtä kaunis kuin lauantaikin,
mutta ei tuullut, joten oli melko lämmin. Onneksi kehä oli heti
aamusta, niin ei tarvinnut keskipäivällä tai iltapäivällä kuumassa olla
koirien kanssa.
Kaverin koira oli lopulta VSP, EST W'07 ja tuli Eestin muotovalioksi myös. Aivan mahtavaa!
Mutta, nyt täytyy sanoa, vaikka reissu olikin mahtava, niin on kyllä
ihana olla jälleen kotona :) Siirrynkin tuonne sohvalle rentoutumaan ja
katsomaan uutta tv-sarjaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)