perjantai 11. elokuuta 2006

Me, myself and I (to 10.8.2006)








Katselin hömppää tv:stä, yhtäkkiä se iski. Kamala yksinäisyyden tunne.

Muutaman
päivän on jo eräs poika pyörinyt päässä. Poika, joka on mulle tosi
tärkeä. Hän on nyt taas pitkästä aikaa ollut minuun paljon yhteydessä,
soittelee ja juttelee. Mä olen huomennut että mun tunteet ei ole
muuttuneet miksikään.

Tämä sama leikki on jatkunut jo yli
kaksi vuotta. Kumpikin tykkää toisesta aivan valtavasti, mutta välmatka
on tiellä. Toisinaan pidetään etäisyyttä, ei olla missään tekemisissä,
kunnes taas yhtenä päivänä aletaan jutella, ja tulee kauhea ikävä taas.

Nyt
mä olen sitä mieltä että jotain täytyisi tehdä. liian vaikeaa tämmöinen
soutaminen ja huopaaminen, ja kun mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan
niin kauan kun asumme näin kaukana toisistamme. Nyt pitäisi ottaa
puhelin käteen, soittaa ja puhua asiat lopullisesti selväksi. Muuten ei
voi jatkaa eteenpäin.

Mutta ei se ole niin helppoa, kun kerran
toisesta välittää niin paljon. Tämä on vaan tätä mun tuuria, siinä
olisi mies, jonka kanssa tiedän että kaikki toimisi. Lähes täydellinen
siis. Mutta, tietysti hän asuu siellä jossain, eikä meidän ole
mahdollista edes koittaa yhdessä eloa. Kurjaa!

Ja niin kauan
kuin ei tämä asia ole selvä, ei mikään muukaan tunnu onnistuvan.
Kuitenkin, nyt jos soittaisin hänelle, tiedän etten löydä oikeita
sanoja. Jotenkin se on ollut aina niin turvallista tietää että joku
edes jossain välittää.


Irtiottoja...





Hetken mieliala : hämmentynyt

Nora, joka ei uskalla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti