perjantai 6. helmikuuta 2009

Pikkujännityksiä


Kahden yön päästä on mun osaomistuskoiran eka näyttely. Ihanaa nähdä ko. koiraa ensimmäistä kertaa pikkuvaava ajan jälkeen. Kuvissa hän näyttää aivan valloittavalta.


Jännittelen myös mun ens viikkoisia synttäreitä, ja niiden kulkua. Toivottavasti on onni myöden ja suunnitelmat pitää. Kaipaisin nyt pientä piristystä.


 


Saattaa myös hyvin olla, että koitan sopia viikonlopuksi tapaamisen erään tosi tosi mielenkiintoisen ihmisen kanssa. Hän on pitkän pitkän aajan takaa tuttu, emmekä ole nähneet pitkään aikaan. Nyt on vaan asiat muuttuneet niin radikaalisti, että tapaaminen jännittää kamalasti. Ennen oli niin helppoa, mutta nyt ei tiedä mitä seuraa. Ei varmaankaan hyvä seuraa :D


 


Mä muuten kuulin vähän aikaa sitten melko yllättävältä taholta et mun blogia seurataan siellä suunnalla. Hauska kuulla, tosin en tiedä tapahtuuko täällä koskaan mitään mielenkiintoista.


 


Tänään on ollut hauska päivä. Värjäsin ja leikkasin kaverin tukan, sekä toiselle kaverille laitoin raidat. Sitten kävin illalla vähän pyörähtämässä työpaikalla, ja käytiin työkaverin kanssa syömässä ja höpöteltiin niitä näitä. Hauskaa jutella välillä ns.  tyttöjen kesken.


Pitäisi taas otta tavaksi semmoinen kaveriporukalla syömässä käyminen, mitä harrastettiin M:n ja I:n (ja välillä R:n) kanssa aktiivisesti Kouvola-aikoina. Varattiin ilta aikaa, mentiin syömään hyvää ruokaa ja vaihdettiin kaikki kuulumiset (miehistä yleensä), sekä tietty ne juorut, vaikka eihän me siis juoruilla...


Nykyään näen kavereitani omasta mielestäni ihn liian harvoin, vaikka mulla olis kyllä aikaa.


 


Mut nyt kotan selviytyä yläkertaan nukkumaan, jotta huomenna jaksan taas aloittaa viikon työrupeaman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti