perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu takana, uusi vuosi edessä

Ihana joulu on taas takana, ja kohta päästään jo valmistautumaan uuteen vuoteen 2014.
Pelottaa jo valmiiksi tämä joulupostaus, olen ottanut niin montasataa kuvaa joulun aikana taas, enkä yhtään osaa karsia niitä.
Luvassa siis pitkä tarina, tai  no, ainakin paljon kuvia!

 Ruoka on meille joulussa tosi tärkee juttu, joulupöydässä on laatikot, kermaperunat, kinkku, mätejä, ranskankermaa, sipulia, sienisalaatti, ja tänä vuonna iskettiin pari lisukettakin sekaan. Tässä kuvassa vain ruokapöytä, suurin osa ruoista on apupöydällä, sillä meillä on yhä onnettoman pieni neljän hengen ruokailuryhmä.
Jetallakin oli vaatteet päällä, mutta tässä kuitenkin yhä joulutunnelmissa. 
 
Jouluruokien lisäksi kulhot ovat pullollaan hedelmiä, omenaa, klementiiniä, banaania, ja lisäksi olemme tietysti leiponeet piparkakkuja ja joulutorttuja. 

Koti näytti aattoaamuna jokseenkin tältä. Lahjat olivat yön aikana ilmestyneet, ja aseteltu kuusen juurelle. Neiti 3vee tuolissa ei tahtonut pysyä housuissaan, kun lahjoja olisi jo pian pitänyt päästä avaamaan. 
 
Lahjat olivatkin mieluisia, ja niitä oli aika paljon. Jetta sai tämmöisen käsilaukussa matkustavan pikkurusselin. Palapeli tuossa takana on Janen.
 
PRINSESSA-palapeli, joka tietenkin kasattiin heti.

Yksi parhaista lahjoista Janen mielestä oli kyllä ehdottomasti nämä uudet maalausvälineet.
Heti täytyi päästä maalaamaan. Ja onneksi vesivärilehtiöitä tuli joulupukilta kaksinkappalein, muutenhan ne loppuis kohta kesken!
Tässä muutama maalaus.

 
 Villasukkia!
Nämä  alemmat on MULLE, ja ihan täydelliset. 
Kiitokset vain anopille!
 Ja illalla, kun lapsetkin jo menee nukkumaan, herkutellaan tietysi mätivoileivillä, ja kaikilla muilla ihanilla jouluherkuilla, nam!
Joulupäivänä alkaa matka mummilaan, jossa odottaa joulun osa 2.
Matka kuluu rattoisasti hieman jännittyneissä tunnelmissa.
 Mummilassa on paljon leluja, mutta ehkä yksi parhaista on tämä ihana nukkekoti. 
Tälläkin kertaa, kun päästiin perille, parkkeerasi Jane ensimmäisenä nukkekodin eteen.
 Jetta joululahjamekossaan, ja -sukkiksissaan. 
Suukkoja kummille!
 Mummilassa odotti isot kasat lahjoja.
Lapsille kerrottiin, että joulupukki oli sekoillut, ja vienyt osan lahjoista sinne. 
Tämän sekoilun lisäksi oli käynyt myös niin hullusti, että joulupukki oli kokonaan unohtanut toimittaa Janen ainoan äidille esittämän joululahjatoiveen, "liilasen tyynyn". 
Äiti (joka ei oikeasti ymmäränyt, että tää oli ihan oikea toive, vaan kuvitteli, että se oli vaan mieleen juolahtanut höpsähdys sen "vaikka paketteja" -lausahduksen jälkeen) lupasi olla yhteydessä joulupukkiin, ja selvitellä mihin tuo liilanen tyyny oli kadonnut, sitä kun ei neitokaisen toiveikkuudesa huolimatta löytynyt edes mummilaan eksyneistä paketeista.
 Mummilan paketeista löytyi ihania leluja, villasukkia, vaatteita, Janelle luistimet (joita Jane on toivonutkin varmaan jo kaksi vuotta.), äidille bamix, isille soda stream, ja ties mitä kaikkea muuta!
Aika kilttejä ollaan kai oltu koko perhe.
Lahjojen avaamisen jälkeen oli aika leikkiä. 
Prinsessaa tietysti. 
Pappa on kuningas, mummi on kuningatar, äiti ja jetta ovat myös prinsessoja. 
No, mikäs isi sitten on?
Isi on ritari!
 Perinteisiin  kuuluu myös joulusauna mummilassa koko perheen voimin.
Kotimatkalla kaksi väsynyttä tyttöä nukahtaa parin ajokilometrin jälkeen.
Joulu on seuraavan kerran taas ensi vuonna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti