Tykkäsin kyllä lenkkeillä kävellen koirien kanssa, ja muuten oon liikkunut aina paljon, ajanut pyörällä, ratsastanut, jne. Mutta juoksemista en ikinä oo osannut. Nimenomaan siis sellaista pitkänmatkan juoksemista. Pikajuoksu taas on ollut huippukivaa, ja pienenä etenkin oli kiva kisailla kavereiden kanssa nopeudesta.
En sitten tiedä mikä mulla viime syksynä vinksahti kun aloinkin pikkuhiljaa tavoitteellisesti lenkillä juosta useampia ja aina useampia pikkupyrähdyksiä. Ja ylämäkiä.. ja kohta en enää osannutkaan oikein mennä yhtään lenkkiä pelkästään kävellen. Pikkuhiljaa sitä innostui juoksemaan aina vaan pidempään yhtäkestoisesti.
Ja nyt... kyllä, käyn juoksulenkeillä. Ja ihan vaan siksi, että tykkään juosta. Ja siksi että mitä pidempään, tai vaihtoehtoisesti nopeammin sitä juoksee, niin sitä mahtavampi fiilis on taas lenkin jälkeen, ja ei malttais odottaa seuraavaa. Aika hassua.
Mun leikatun polven vuoksi tää ei kuitenkaan ole ollut mitenkään kovin helppoa. Mun on ollut tosi vaikea löytää sellaiset juoksukengät, joilla juokseminen ei rasittaisi tuota rikkinäistä niveltä liikaa. Aikaisemmilla kengillä mulla kipeytyi nivelsiteet nilkasta yleensä, tai sitten tuo sääri, kun polvi kai siirsi jotenkin sitä työtään niille.
Lopulta löysin Mizunot, joissa vaimennus ilmeisesti toimii vähän vähemmän rasittavasti, ja nyt oikeasti ei tunnu missään mitään. Aivan mahtavaa. Pystyn ehkä sittenkin juoksemaan ilman pelkoa kivusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti