sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Jäikin kirjoittelut taas alkuvuodesta vähälle.
Monta kertaa tuli mieleen hyvä kirjoituksen aihe, ja olisin halunnut istahtaa sitä kirjoittamaan, mutta sitten tuli jotain muuta, ja kirjoittaminen jäi.

Koko alkuvuosi (ja varmaan jo viime vuosikin) oli jotenkin tosi hankalaa aikaa. Olin koko ajan kamalan kiireinen, piti sovittaa yhteen oman yrityksen pyörittäminen, lasten päivähoito, miehen epäsäännölliset työvuorot, koiraharrastus, niiden kasvattaminen, sekä vielä kahden yhdistyksen hallituspestit. Väsymys oli ihan älytön kaiken aikaa, ja vaikka joskus saikin nukkua, niin silti väsytti.
Vedin vitamiinejakin kaksinkäsin, ja urheilin enemmän ja enemmän ja enemmän, ja söin terveellisesti. Ja aina vaan väsytti.

Loppujen lopuksi puolivahingossa väsymykselle löytyi terveydellinen syy, todella korkea verenpaine, joka oli tietämättäni jatkunut ilmeisesti noin vuoden ajan. Kun sain lääkityksen, niin olo parani hetkessä ihan huomattavasti, eikä enää väsytä! Paitsi joskus, sellaisissa ihan normaaleissa yhteyksissä.

Sittemmin onkin asioiden järjestelykin ollut taas helpompaa, ja pikkuhiljaa alkaa kaikki sujua vähän yksinkertaisemmin. Meillä oli alkuvuodesta ihana kahdeksan pennun pentue Fuulalla. Neljä urosta, ja neljä narttua. Fuula on tehnyt hienon työn mun jalostuksessa, ja päätti "työnsä" aika mukavalla tavalla. Näiden pentujen kehittymistä tulee olemaan todella ilo seurata.

Myös Fuulan tyttären, Staran 4-kuiset pennut vaikuttavat aivan ihanilta. Olen seuraillut valokuvista niiden kehittymistä, ja kaikki näyttävät oikein kivoilta. Tämän kuun aikana minulla tuleekin olemaan ilo nähdä ihan luonnossa taas kaksi näistä. Yritän saada molemmista uusia kuvia kotisivuillekin asti.

Kotisivuni ovatkin pitkään olleet aika jumissa menneisyydessä, ja sittemmin vähän remontissa. Nyt yritän ryhdistäytyä, ja joko uudistaa ne, kun sain ne jälleen palvelimelle, jossa toimii mm. shtml, tai sitten ainakin muokkailla niitä niin, että sisältö on vähän paremmin ajan tasalla, ja kaikki sivut toimivat kunnolla. Malttakaa odotella.

Kasvateille on myös fb-ryhmä, jos ette vielä ole jäseniä, niin olkaa minuun yhteydessä, tai laittakaa liittymispyyntöä. Keväällä / kesällä pyrin järjestämään kasvattitapaamisen, johon ovat tervetulleita kaikki kynnelle kykenevät Kisentel's -kasvatit. Seurailkaa ilmoittelua ;)

Omien koirien kanssa valmistaudutaan kevään näyttelyihin, jotka aloitetaan ensi viikonloppuna RC puppy show:sta Helsingistä. Tollon vetäydyttyä eläkkeelle onkin vähän erilainen näyttelyvuosi edessä, mutta eiköhän tästäkin ihan mukava vuosi tule.

Nähdään siis näyttelyissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti