torstai 22. toukokuuta 2014

Kauheasti kaikkia kiireitä

Kyllä tää kevät - alkukesä on aikamoista rumbaa koko ajan.
Töissä tuntuu asiakkaita riittävän, kaikkien koirien karvat kaipaa kesäkuosia mielellään heti huomenna! Ihan huomiselle ei yleensä aikoja oo, tällä hetkellä melkein buukataan jo parin viikon päähän, mutta haja-aikoja voi aina koittaa kysellä. Ilta-ajat sitten ihan erityisesti ovat  kiven alla, joten sellaista jos kaipaa, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Vapaa-ajalla ollaan pörrätty vihdoin taas näyttelyissä. Melkein joka viikonloppu jossain, ja parhaimpina kahdessa.

Daamikin pääsi 2 vuotta täytettyään (jo uutena vuotena tosin) taas pitkästä aikaa näyttelyihin.
Imatralle olin sen jo ilmoittanut, mutta koirat olivat silloin olleet vähän köhässä, niin jätettiin Imatra väliin, ja startattiin Lahdessa noin 60 russelin seassa. Eikä ollenkaan hullummin tuloksin! PN3 SERT Vara-CACIB ja SUOMEN MUOTOVALIO!

Heti seuraavana viikonloppuna Daami sitten esiintyi Tampereen KV:ssa ensi kertaa valioluokassa, voittaen sekä valioluokan, että lopulta kaikki nartut, ja oli VSP!

Muutamaa viikkoa myöhemmin Riihimäellä myös Uno 9kk avasi sertitilinsä tullen 25 uroksen joukossa PU2:ksi. Myös tytöt pääsivät tällä kertaa mukaan näyttelyreissuun!

Viime sunnuntaina pääsin vihdoin ja viimein kauan haaveilemalleni Robbie Williamsin live-keikalle. Janea odottaessahan me kävimme Finnkinon elokuvateatterissa seuraamassa live-lähetyksen herran levynjulkkarikeikalta, ja siitä asti on kyllä kipinöinyt..
Heti kun vain mahdollista, niin tämä täytyy kokea livenä!
Ja ei kyllä pettänyt odotuksia.
Ihan mahtava show ja uskomaton showmies!


Kesätunnelmia vielä loppuun.
Lenkkeilykin on aina vaan mahtavampaa kun ei tarvi pukea (melkein) mitään päälle, ja saa samalla vähän väriä pintaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti