Heh, olisipa hauskaa, jos aina voisi päättää kuinka kaikki päättyy. Sitä varmaan yleensä valitsisi ne onnelliset loput.
Katsoin
tossa nimittäin jo joskus aikaisemmin mainitsemani
Perhosvaikutus-elokuvan. Tällä kertaa sillä onnellisemmalla lopulla.
Hauska juttu. Itselläni on aina tapana katsoa jokaisesta elokuvasta
ohjaajan versio, jos vaan mehdollista. Luotan ohjaajan näkemylseen.
Teatteriversioista on yleensä poistettu "parhaita paloja". Tässä
tapauksessa koko elokuva sai teatteriversiossa uuden merkityksen, ja
uuden lopun. Teatteriversion loppu oli suhteellisen onnellinen, lähes
perinteinen loppu, jossa kylläkään päähenkilöt eivät saaneet toisiaan.
Kun taas ohjaajan versiossa loppu oli omaperäinen ja ahdistava,
suorastaan loistava! Kuitenkin sitä tavallaan mieluummin valitsisi sen
onnellisemman, tutun ja turvallisen.
Hiukan sama teema on tällä
hetkellä töllössä pyörivässä mainoskampanjassa: "Tämä täytyy ottaa
uusiksi" Miedon historiallinen ja kirpaiseva tappion hetki laitetaan
uusiksi ja Mietaa vie voiton Suomeen. Samoin Euroviisujen pisteet
laitetaan uusiksi Suomen hyväksi.
Tätä mä oon nyt sitten
alkanut pienessä päässäni niillä herneen kokoisilla (vähän niinkun
Nalle Puhilla konsanaan) aivoillani mietiskelemään. Mitä jos elokuville
aina tehtäisiin kaksi erilaista loppua? Entä jos omassa elämässäkin
saisi kokeilla aina kahta vaihtoehtoa? Jos aina valitsisi sen
onnellisemman, niin kuinkahan lopulta kävisi? Toisaalta kuitenkin
tappiot opettavat. Jos sattuu, se yleensä vain karaisee. Eli tavallaan
vastoinkäymiset on hyväksi, mutta eihän niitä silti kai kukaan toivo?
Omalle
kohdalleni toivoisin edes joskus yhden onnellisen lopun. Se olisi
mielenkiintoista vaihtelua tälle pettymystentäyteiselle taipaleelle.
Tai ehkä minusta vaan tuntuu siltä. Onhan mulla toisaalta kaikki aika
hyvin, asunto, auto, koirat ja hevonen. Puolet puuttuu silti.
Ehkä
sitä vaan on niin pessimisti. Tai sitten se on tämä suomalainen
perusluonne. Vaikka en ihan puhtaasti suomalainen olekaan. En
vereltäni, enkä edes aatteiltani.Kuten aikaisemmin kerroin, muuttaisin
maasta heti kun se olisi kaikinpuolin mahdollista. Jos elämä Suomessa
vielä pitkään jatkuu tällaisena kuin se tähän asti on ollut, voi
muuttoni touteutua pikemmin kuin luulinkaan.
Haluaisin myyda
kaiken turhan ja lähteä ulkomaille. Perhe (elukat siis) tulisi tietysti
mukana. Ainoana jarruna on ehkä isäni. En halua tupttaa hänelle
minkäänlaista pettymystä. Joten aion lukea itselleni kunnon ammatin, ja
sitten lähteä harjoittamaan sitä ammattia ulkomaille. Joskus
tulevaisuudessa. Olisi kiva kasvattaa omat lapsetkin jossain muualla
kuin Suomessa. Ehkä heistä ei sitten kasvaisi peruspessimistejä. Ja
saisivatpahan kasvaa valoisemmissa ja lämpöisemmissä oloissa. Ainoa
pelko on se, että jos kerran lähden Suomesta, en usko koskaan tänne
palaavani.
Monethan muuttavat ulkomaille, mutta kuitenkin
joskus vielä tulevat takaisin Suomeen. Minusta ei varmaan siihen olisi.
En ole koskaan niin täällä välittänyt asua, eikä minulla täällä mitään
ole. IOlen siinä mielessä liian itsenäinen, etten tarvitsisi mitään
mikä minulta Suomeen jäisi. Olisi vain hienoa aloittaa uusi elämä
toisaalla. Ehkä sieltä löytyisi myös se onnellisempi loppu.
Jonain päivänä...
Hetken mieliala : hämmentynyt
Haaveillen, Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti