sunnuntai 19. maaliskuuta 2006

Koiranäyttelystä kotiutunut (Tampere KV) (siirretty toisesta blogista)








Olin
tänään koiranäyttelyssä Tampereella. Omista koiristani vain yksi
sijoitusnarttu oli omistajansa kanssa kehässä, joten lupauduin
esittämään kaverini koiran. Hän nimittäin jännitti niin paljon, että
katsoi paremmaksi, jos joku muu esittäisi hänen koiransa.

Oli
kivaa päästä pitkästä aikaa koiran kanssa kehään. Koira oli oikein
mukava. kehän ulkopuolella oli hiukan jännää, mutta kehässä se syttyi!
Seistä tapitti kuin tatti, ja muutenkin esiintyi mallikkasti! Kaiken
kaikkiaan hauska tyyppi, ja kaiken päälle kauniskin vielä.

Oli
hauskaa esittää koira, jonka omistaja ei odottanut oikein mitään, ehkä
sinistä nauhaa. Kun koira saikin erinomaisen, oli omistaja vilpittömän
ilahtunut. Ja kun koira sitten vielä meni ja voitti kilpailuokkansa,
oli omistaja aivan järkyttynyt. Olin melko varma, että hän pyörtyy
kehän laidalle. Onneksi ei sentään. Paras narttu kehään mentiin
edelleen aika vähisin odotuksin, sillä kilpakumppaneiden taso oli
hurja, mutta lopulta koira-neiti sijoittui sielläkin neljänneksi! Oli
ihan mahdottoman ihanaa katsoa koiran omistajaa joka oli täydellisen
hämillään koiran menestyksestä.

Liian usein tuntuu
koiranäyttelyissä olevan juuri toisin päin. Odotetaan suurta
menestystä, ja jos sitä ei tule, niin koira on p*ska ja esittäjä on
p*ska, ja tuomarikin oli ihan idiootti. Itsestä se tuntuu aika
hölmölle, mutta itse en koskaan ole (vielä ainakaan) ajatellut
näyttelyitä siltä kannalta. Omia koiriani vien näyttelyihin vain
kokemuksen vuoksi, sekä saadakseni koirasta arvostelun jalostuksen
tuesta. Nauhan värillä ei oikeastaan juurikaan ole väliä.

Koiranäyttelyissä
on hauska katsella toisten koiria, katsella näkyykö mielenkiintoisia
uroksia tai narttuja. Tämänpäiväisessä näyttelyssä oli 80 russelia.
Toisaalta hieman harmittaa, että monta kivaa koiraa jäi näkemättä kun
keskityin esittämääni koiraan. Muutamia mielenkiintoisia uroksia oli
tarkoitus tihrustaa, mutta en sitten edes huomennut niitä.

Onneksi näyttelyitä tulee ja menee, ensi kerralla näkeee varmasti taas muutaman koiran lisää.


Aika meni nopeasti, mutta silti päivä oli pitkä, ja nyt väsyttää.





Hetken mieliala : iloinen

Nora




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti