Viime päivien aikana olen miettinyt
paljon sitä, kuinka usein ihmiset elävät omaa elämäänsä toisten
ihmisten kautta, avulla, tai kanssa.
Kun itseä kohta tragedia,
niin tuntuu hyvälle tukeutua ystäviin. Ystäville voi purkaa asioita, ja
ystävät kuuntelevat. Ystävien kanssa voi myös keskustella murheista ja
peloista. Monesti toiset ihmiset myös auttavat yli vaikeista
tilanteista, tai jollain tapaa pelastavat päivän.
Kohtalotoverit
ovat tragedian hetkellä ehkä kuitenkin paras oljenkorsi. Kohtalotoveri,
olkoonkin entuudestaan vaikka ventovieras, tietää aika tarkalleen
tilanteesi, tietää miltä sinusta tuntuu, mikä pelottaa eniten.
Kohtalotoveri myös tietää keinoja millä pääsee punnertamaan eteenpäin.
Kohtalotoveri tietää parhaat lohdutuskeinot.
Kohtalotoveri on
myös siitä hyvä löytää, että tajuaa, etten minä ole ainoa jolle näin on
käynyt. Minulla ei ehkä olekaan maailman huonoin tuuri. On hienoa
tietää että joku muu on käynyt saman tragedian läpi, ja selviytynyt
siitä. Se antaa toivoa.
Vaikka olenkin itse luonteeltani melko
erakko. Lieneekö osaltaan siihen vaikuttanut varttuminen ainoana
lapsena. Silti murheen hetkinä muistan kyllä kuinka hienoa on että
ympärillä on myös ihmisiä, ja oma tukiverkko.
Monilla
ihmisillä harrastuksen tukiverkko voi olla eri kuin oman elämän
tukiverkko. Minulle koiraharrastukseni ystävät ovat myös tosiystäviä
elämässä. Siinä mielessä olen onnellinen, sillä voin tukeutua kaikissa
asioissa samoihin ihmisiin, ja siksi he tuntevat minut todella hyvin.
Toisaalta
koiraharrastus on myös siitä ikävä, että aina löytyy niitä inhottavia,
ehkä kateellisiakin ihmisiä, jotka ovat vahingoniloisia, kun toisille
käy jotain pahaa. Käsittämätöntä! Toisaalta luulen myös että kaikki
eivät elämässään tee yhtä suuria uhrauksia harrastuksensa eteen. Ne
jotka itse tekevät pienempiä uhrauksia, eivät välttämättä ymmärrä miten
suuria mittasuhteita asioilla voi olla.
Joka tapauksessa
minulle koirat ovat harrastus, omat koirani ovat perheenjäseniä, ja
ehkä se kaikkein tärkein tukiverkko. Niille voi kertoa kaikesta, ne
kuuntelevat, ja antavat lohduttavan lipaisun silloin tällöin. Dana,
Fani ja Lila ovat parhaat ystäväni. Ja minä yritän tehdä kaikkeni
koirieni parhaaksi.
Välilläkyllä tuntuu, ettevät ihmiset usko
sitä. Tuntuu etteivät kaikki ihmiset, edes koiraihmiset, ymmärrä kuinka
tärkeitä koirani ovat minulle. Itselläni ei ole lapsia, koirat ovat
minulle kuin lapsia. Eräällä ystävälläni on lapsia, mutta hänelle
koirat ovat aivan yhtä rakkaita kuin lapset, ellei, jos mahdollista,
vieläkin rakkampia. Enkä itse hänet. ja hänen elämäntilanteensa tuntien
edes epäile, tai ihmettele sitä.
Itse en osaisi elää ilman koiriani. Koirieni kanssa en ole koskaan yksinäinen, vaikka lähes aina olenkin yksin.
Tulipas
sekavaa sepustusta. Ehkä se kuvaa hyvin tätä hetkeä, ja sitä mitä pääni
sisällä liikkuu. Kaikki tuntuu olevan todella sekaisin. Onneksi on
koirat.Taidan käpertyä peittojen alle ja ottaa koirat kainaloon. Voisin jäädä sinne loppu viikoksi.
Hetken mieliala : hämmentynyt
Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti