keskiviikko 29. maaliskuuta 2006

Tuhkana tuuleen.. (siirretty toisesta blogista)








..ja bitteinä bittiavaruuteen.

Kirjoitin
juuri puolisen tuntia blogia, oikein pohdiskellen juttuja. Ja sinne se
sitten meni! Bitteinä, tai minä ikinä, bittiavaruuteen. Hiukan ehkä
sylettää.

Ärsyttää erityisesti juuri siksi, että ne olivat
sellaisia ajatuksia, jotka haluaisin oikeasti muistaa
tulevaisuudessakin. En kuitenkaan halua yrittää niitä sepostaa tähän
nyt uudelleen.

Ärsyttävää, että nyt vasta sain tietää, että
tässä blogisysteemissä on joku aikaraja. Se siis kirjaa minut
automaattisesti ulos tiety ajan kuluttua. Mutta kuitenkin pääsin
takaisin kirjautumatta, hmm.

Senkin takia ärsyttää, että yleensä
kopioin tekstin aina ennen kuin painan "Lisää", siis juuri siksi että
olen epäluuloinen näitä nettisysteemejä kohtaan. Mutta tällä kertaa en
tietenkään kopioinut sitten.

Miten aina voikin käydä niin?
Minulla on ainainen huono tuuri. Jos jotain vain voi käydä, niin se käy
minulle. Harvoin mikään menee niinkuin suunnittelen, kaikki yleensä
menee jollain lailla pieleen. Sen takia aikanaan otin hevosellenikin
palovakuutuksen, sillä jos nyt salama sattuu iskemään, niin se kyllä
takuuvarmasti iskee juuri minun hevoseeni.

Tavallaan siihen on
alkanut vanhemmite jo turtua, ei enää jaksa edes välittää, vaikka
käykin huono tuuri, senhän arvasi jo etukäteen. Tässä oppii samalla
väkisinkin hiukan pessimistiksi myös. Aika tylsää.





Epäonnen lapsi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti