Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopottajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopottajat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Reissueväänä uutuusruoka Golden Eaglelta.

Vini pääsi Hopottajien ansiosta testailemaan Golden Eaglen uutuusruokaa.

Kun sain tiedon Hopottajilta uudesta kampanjasta, kiinnostuin heti, sillä meillä on aikaisemminkin syötetty koirille Golden Eagle - täysravintoja, Holistic -sarjasta. Nämä ruoat ovat sopineet koirillemme loistavasti, ainoana miinuksena on mielestäni ollut maistuvuus, tai sen, sanotaanko heikkous. Olen havainnut, ettei meidän koirat ole pitäneet sitä erityisen superherkullisena, mutta kuitenkin ovat syöneet sitä ihan hyvin, ainakin "paremman puutteessa".

Tämä uusi Freshmeat -sarja vaikutti heti mielenkiintoiselta, sekä kokeilemisenarvoiselta. Joten päätin ilmoittautua mukaan Hopottajat -kampanjaan.

Ruokasarjasta löytyy kolme eri makuvaihtoa: Farm, Wild ja Ocean. Kaikki sarjan tuotteet ovat viljattomia ja niiden pääraaka-aineena on korkealaatuinen tuoreliha. Sarja on hypo-allerginen ja soveltuu näin ollen myös allergisille koirille. Meille toimitettu näyte sisälsi makuvaihteoehtoa WILD.
"Golden Eagle Wild Formula on valmistettu tuoreesta peurasta, sillistä ja kanista. Ruoka on suunniteltu koirille, jotka tarvitsevat korkeaproteiinista laadukkaista lihoista valmistettua ruokaa. Ruuassa käytetyt peura ja kani ovat kasvaneet Englannissa vapaina, ruoka on säilötty luonnollisilla säilöntäaineilla."

Ruoan tuoksu on voimakas, joten odotukset myös maistuvuuden suhteen nousivat kohtalaisen korkealle jo pussia avatessa. Meillä ruoat yleensä syötetään turvotettuna, ja tämä kyseinen ruoka turposi kohtalaisen helposti, kun taas joidenkin muiden vastaavien viljattomien,t ai korkeproteiinisten kuivaruokien turvottamisen olen toisinaan todennut jopa tuskallisen hitaaksi. Toisaalta en ole ihan varma. onko sitten koiran ruoansulatuksen kannalta jopa parempi, mikäli se ruoka ei turpoa kovasti, etenkään, jos sitä annetaan kuivana suoraan pusista.
Jokatapauksessa, turvotettu nappula maistui hyvin, ja kuppi oli tyhjä alta aikayksikön.

Seuraavana päivänä tein myös makutestin kahdelle koiralle. Heitin lattialle noin kouallisen kahta eri nappulaa, tätä uutuusruoka Wildia, ja RC:n pentunappulaa, joka on varmasti yksi maistuvimpia koiranruokia mitä tähän asti koskaan olen koirilleni syöttänyt. (Käsittääkseni ovat ihan tietoisesti panostaneet tuotekehittelyssä nimenomaan maistuvuuteen, ja muilta osin ruoasta varmaan voidaan olla montaa mieltä, mutta ei ole minun listoillani siis kovin korkealla se ruoka.) No, kuinkas kävikään:
Kumpikin koira nuuhki ja etsi kiireesti GE Freshmeat -nappulat, ja RC:n nappulat jäivät lattialle lojumaan kunnes kilpailu näiden Wild -nappuloiden osalta oli käyty loppuun. Sitten maistui jo ne toisetkin.
Eli, Minun lienee pakko todeta tämä Golden Eaglen uutuusruoka myös erittäin maistuvaksi ruoaksi, kun se makukisassa voitti jopa entisen testivoittajan ihan kuus-nolla.

Lomamatkalla meillä lähti siis Golden Eagle Freshmeat Wild -säkki mukaan, ja Vini ainoana koirana reissussa söi sitä hyvällä ruokahalulla.
Testijakson aikana en huomannut myöskään ulosteesa mitään huononemista, ja koira tuntui voivan ihan hyvin. Ruokaa meni suunnilleen saman verran päivässä kuin mitä syötin Holisticiakin, ja koira pysyi samoissa mitoissa, eli riittoisuus samaa luokkaa. Tässä välissä nyt luultavasti testailemme vielä paria muuta merkkiä, ihan vain siksi, että niitä olemme koiranäyttelyistä voittaneet. Mutta voi hyvinkin olla, että tässä on meille uusi "ykkösruoka".

Olin tuotteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Siinä yhdistyi Golden Eaglen jo ennalta tunnettu laatu, ja nyt myös huippuhyvä maistuvuus. Hintaeroa tuohon Golden Eaglen Holistic -sarjaan on äkkiseltään noin 5-10 euroa, pussikoosta rippuen. Kilohinnassa eroa on siis noin 2,50e tai alle. Eli tämä on ihan järkevän hintainenkin ruoka mielestäni.

Uuteen ruokasarjaan pääset tutustumaan täällä: www.goldeneaglepetfoods.fi/freshmeat

torstai 5. joulukuuta 2013

Apua Laastarista

Hopottajat -suosittelupalvelu  tarjosi mahdollisuuden tutustua Laastari lähiklinikan palveluihin.

"Laastarissa hoidetaan tavallisimpia sairauksia, kuten flunssaa. Olemme auki pääsääntöisesti 7 päivänä viikossa ja toimimme ilman ajanvarausta. Hoitokäynnin hinta on aina 45€, sisältäen pikalaboratorio- ja toimistomaksut sekä reseptit. Emme toistaiseksi uusi reseptejä. Meille ovat tervetulleita kaikki yli 2-vuotiaat" Laastari lähiklinikka on ihan loistopaikka esim. silloin kun terveyskeskuksen ajanvarausaika meni jo, tai ei halua lähteä kunnallisen päivystyksen odotushuoneeseen istumaan tunneiksi muiden sairaiden joukkoon.

Kävin itse ensimmäistä kertaa Laastarissa tämän kampanjan ansiosta. Menin tulehduksen vuoksi Karisman Laastarissa hoitajan vastaanotolla, ja täytyy sanoa että käynti oli erittäin onnistunut kaikinpuolin. Jonoa ei ollut, palvelu oli asiantuntevaa ja erittäin mukavaa. Kaikki sujui helposti ja nopeasti. Resepti lähetettiin faksilla viereiseen apteekkiin (kauppakeskus Karismassa sekin), ja lääkkeet sai siis samalla reissulla matkaan.

Myöhemmin meidän perheelle tuli ajankohtaiseksi myös vesirokkorokote, kun tyttöjen päiväkodissa oli vesirokkoepäily, ja Henkka ei ole lapsuudessaan sitä sairastanut.
Niinpä haettiin Apteekista rokote, ja paineltiin Laastariin. Tuolloin siellä taisi olla joku muu asiakas, mutta jonotusaika ei silti ollut kovin pitkä. Palvelu oli tälläkin kerralla erinomaista ja sujuvaa. Lisäksi Henkka sai Laastarin mainospaketin laastareita ;) Ja muistivat vielä kortillakin jälkeenpäin, että varmasti jäi hyvä mieli.

Meidän perhe on erittäin tyytyväinen Laastarin palveluihin, ja varmasti käytämme niitä jatkossakin.

Laastariin voit tutustua:
http://www.laastari.fi/

Ja Hopottajaksi voit ryhtyä TÄSTÄ!