Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma piha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevät, se tuli tänäkin vuonna!

Kyllä, nyt paistaa aurinko joka päivä.
On kaunista ja kirkasta, ja tiet alkaa olla sulat.

Meidän oma piha on kaikkea muuta kuin sula, ja kun se vihdoin on sula, voin olla varma, että se on kaikkea muuta kuin kaunis, kiitos nelijalkaisten ystäviemme. Mutta sitten kun saadaan pihansiivousurakka valmiiksi, ja nurmikko alkaa kasvaa, ja pensaisiin tulee lehdet... Sitten on kaunista!

Itse lähden kyllä jo alle kuukauden päästä Kanariansaarille hakemaan vähän ennakkoa kesästä, mutta ihanaa että täälläkin vihdoin on jo valoa, sekä enenevissä määrin lämpöäkin.

Kummasti jaksaa kaikkea taas paremmin, kun näkee eteensäkin!

Ehkä tänään ulkoilutan lasten ja koirien lisäksi myös kameraa, ja otan uusia keväisiä kuvia.

Tähän perään kuitenkin vielä muutama vuoden viimeisistä talvikuvista.







Hei hei talvi, kylmä, ja pimeä!!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kukkivat kaunokaiset


Vihdoinkin mun puutarhassa kukkii kukat. Joo, siis todellakin puutarhassa, mulla on kaksi kukkapenkkiä, mutta haluan kuvitella että mulla on upea puutarha. Tänään kuvasin siis näitä kaunokaisia.





 Maksaruohoja löytyy kahta eri lajia, tuo ensimmäinen on vielä nupullaan, mutta tää toinen kukkii jo ihan täysillä.
 Tää raukka jäi pikkasen kuunliljojen varjoon, kun koirat vähän auttoivat puutarhapuuhissa.

Marketta viehättää ötököitä. Huomasin kuvatessani yhtäkkiä tuollaisen valkoisen hämähäkkieläimen kävelemässä sen terälehdellä. Ei hajuakaan mikä se on, mutta aika vänkä jotenkin.
Ja hetken kuluttua samalle kukalle lennähti myös toinen kaveri käväsemään.
 
Lasten pihakeinu, ja taustalla meidän pensasaita, joka on kesäisin aivan ihanan suojaava, kasvaa varmaan 180cm korkeaksi, ellei korkeammaksikin, ja kukatkin on kauniin värisiä. Keinu löytyi todella edullisesti Puuilosta viime vuonna. Erityisesti Jetta rakastaa tätä keinua ihan älyttömästi.

Ja lopuksi vielä yksi pikkupuutarhuri, joka valitettavasti on kunnostautunut kuoppien kaivamisessa, sekä kukkasipuleiden, ja ruusujenkin ylöskaivuussa.. Mutta kuten kuvasta näkyy, niin eiköhän tuossakin kukkapenkissä alakin jo ihan riittävästi kasveja olla!